79. Yllättävä kohtaaminen

 *** Neljä vuotta aiemmin ***

 Sinna katseli kun kaksi naista ihastelivat hänen maalaamansa taulua. Hänen olisi pitänyt olla onnellinen, mutta miksi hän tunsi itsensä masentuneeksi.

 Hän oli asunut nyt vuoden Selvadorassa. Hän opiskeli kuuluisassa taidekoulussa ja oli ensimmäinen koulun opiskelijoista, joka oli saanut ihkaoman taidenäyttelyn.

 Silti häntä harmitti. Hän oli yksin jakamassa tämän tärkeän hetken. Ketään ei ollut iloitsemassa hänen kanssaan. Äiti ja isä olivat töissä, Mattilla riitti kiireitä perheensä kanssa ja kaikilla oli jotain. Niinpä hän oli yksin.

 Kukaan ei pitänyt tarpeeksi tärkeänä hänen maalailujaan, että olisi varannut aikaa tullakseen paikalle.

 - No hän oli saavuttanut jotain suurta. Viis muista.

 Silti. Olisi edes joku voinut varata sen verran aikaa almanakastaan, että olisi matkustanut paikalle.

 Tuntui kun hän olisi ahkeroinnut turhaan.

 - Hienoja töitä. Miksi piileksit täällä nurkan takana? hän kuuli äänen selkänsä takaanta.

Sinnan silmät pyöristyivät hämmästyksestä kun hän kääntyi.

- Josh?

 - Minähän se. Onneksi olkoon, sait kuin saitkin oman näyttelyn.

 - Mitä sinä teet täällä?

 - Olen lomalla. Näin hotellin ilmoitustaululla mainoksen taidenäyttelystäsi ja en voinut olla tulematta katsomaan, että onko kyseessä tosiaankin sama Sinna kenet minä tunnen.

 - Minähän se, Sinna naurahti. Kaikista ihmisistä Josh oli saapunut katsomaan hänen näyttelyään.

 - No missäs perheesi piileksii?

- He eivät päässeet.

 - Heidän häviönsä. Nämä ovat oikeasti hienoja Sinna.

Josh käveli eteenpäin ja kierteli pienissä tiloissa.

- Tuon minä ostan.

- Älä viitsi.

- Ihan tosi. Paljonko pyydät siitä? Haluan olla ensimmäinen joka ostaa sinulta taulun.

*** Kaksi vuotta eteenpäin ***

 - Aika on mennyt taas niin nopeasti. Olen melkein alkanut kaivata takaisin kotiin aina vierailujesi yhteydessä, Sinna huokaisi.

 Viime vuosina Josh oli ottanut tavaksi tulla pari kertaa vuodessa Selvadoraan lomalle. Josh ja Sinna viettivät yhdessä aina koko loman. Pikkuhiljaa voisi sanoa, että heistä oli tullut ystävät.

 Josh tarttui yllättäen Sinnaa käsistä.

- Oletko ajatellut, että voisit muuttaa takaisin Sun Myshunoon?

 - Olenhan minä sitä, joskus miettinyt, mutta en tiedä. Elämäni on nyt täällä.

 - Sain töitä eräästä isosta firmasta, Josh kertoi.

- Sehän on hienoa, Sinna totesi.

 - Minulla ei varmasti enää tule olemaan paljoakaan aikaa tulla tänne.

- Ymmärrän. Nämä ovat siis tavallaan hyvästit, Sinna sanoi surullisena.

- Älä sano noin. Istu alas, minä teen meille jotain syötävää.

 Sinna tunsi lämpimän ailahduksen rinnassaan kun katsoi Joshia grillaamassa. Milloin se oli tapahtunut?

 Josh kantoi tarjottimen pöytään ja istui Sinnan vierelle.

 - Onko sinulla mitään suunnitelmia tulevaisuudelle? Josh uteli.

 - Eipä kai. Kai minä jatkan maalailua täällä? Sinna sanoi masentuneena.

***

 Illan hämärtyessä Josh ehdotti kävelyä satamaan. Siellä oli ihanan rauhallista kun kalastajat olivat palanneet mereltä takaisin kotiinsa perheensä pariin.

 - Josh, olen niin kiitollinen, että olet joka vuosi aina palannut tänne takaisin. Olen ollut hirveän yksinäinen täällä ja on ollut lohdullista nähdä, joku kotipuolesta täällä.

 Vaikka se olenkin vain minä, Josh naurahti.

 - Vain sinä. Viimeeksi kun lähdit taisin itkeä viikon sen jälkeen. Et taida enää olla "vain sinä".

 - Se on hyvä kuulla. Koska haluan ehdottaa sinulle erästä vaihtoehtoa.

- Mitä niin?

Josh polvistui ja kaivoi paitansa taskusta jotakin.

 - Jos sinä vain olet valmis palaamaan takaisin kotiin niin minä haluaisin, että menisit kanssani naimisiin. Mitä sanot Sinna, tuletko vaimokseni?

- Haluaisitko sinä minut vaimoksesi?

- Kyllä, haluaisin kovasti.

 - Kyllä. Siinä tapauksessa minä haluaisin kovasti vaimoksesi.

 - Kiitos, Sinna sanoi ja painoi suudelman Joshin huulille.

***

 Josh pidensi lomaansa viikolla niin, että Sinna sai asiansa järjestettyä muuttoa varten.

Ja edellisenä iltana ennen paluuta Sun Myshunoon Sinna ja Josh vaihtoivat sormuksia keskenään.

~