perjantai 9. huhtikuuta 2021

99. Yksinhuoltajan arkea

 

Katea väsytti aivan liikaa kun hän valmisti illallista perheelle. Oikeastaan lasten pitäisi olla jo nukkumassa, mutta hän ei yksinkertaisesti ollut ehtinyt syöttää lapsia aikaisemmin. Töissä oli venynyt pitkäksi kun kassakone oli sanonut itsensä irti ja Katen oli pitänyt mennä metsästämään uutta ja no, kassakoneita ei nyt myyty ihan jokaisessa liikkeessä. 
Kaiken lisäksi hänen luotto lastenhoitajansa oli kipeänä ja hän oli joutunut turvautumaan naapurin teinityttöön, joka ei osannut edes ruokaa laittaa. Kate ei todellakaan halunnut syöttää eineksiä kahta kertaa samanpäivän aikana lapsille. Eikö kouluissa enää ollut kotitaloutta vai minkä ihmeen takia nykynuoret olivat niin uusavuttomia, Kate pohti. 
- Minä en halua vihanneksia, ne maistuvat kakalta! keittiöön tullut Alex valitti.
- Sinä syöt sitä mitä on tarjolla, Kate huokaisi. Pojasta oli tullut niin nirso. Kate oli myös vähän huolissaan pojan hoikasta olemuksesta, mutta toisaalta poika osallistui kaikkiin koulun urheilutoimiin, joten ehkä se oli normaalia?
- Maistakaa nyt edes. Ei se niin pahaa ole.
- Miten pastan seassa voi olla jotain vihreää? Alex sanoi mulkoillen lautasta.
- Yök, tosi ällöttävää.
- Jos ette syö enempää niin sitten äkkiä hampaitten pesulle ja nukkumaan.

***

- Eikait sinulla ole vielä läksyt tekemättä! 
- Unohtu tehdä.
- Nyt äkkiä nukkumaan. Saat huomenna herätä aikaisemmin tekemään tehtävät loppuun. 
- Eikä! En minä jaksa herätä, Alex valitti.
- Ei voi mitään. Olisit miettinyt aiemmin. Nyt sänkyyn niin kuin olisi jo!
Poika paiskasi kirjan kiinni ja mulkoili vihaisesti Katea. 
- Hyvää yötä.
- Minua ei tarvitse enää peitellä! Alex tokaisi ja kiskaisi peiton tiukemmin itselleen.
- Asia selvä. Nukuhan sitten. 

***

Katesta tuntui, että hän olisi voinut nukahtaa seisomilleen, mutta vielä piti Casidy laittaa untemaille. Hänen suureksi harmikseen tyttö nukkui käpertyneenä tuolilla. Tiedossa olisi siis kiukuttelua.
- Äkkiä pitäisi vaihtaa yövaatteet päälle niin sitten pääset jatkamaan unia, Kate sanoi lempeästi ja nosti unisen tytön syliinsä.
-Ei väsytä, Casidy valitti.
- Eipä tietenkään, Kate naurahti samalla kun alkoi vaihtaa tytön vaatteita. 
Pienen itkun ja huudon jälkeen Kate sai tytön sänkyynsä. Casidy mutristeli naamaansa äidilleen.
- Nuku hyvin, Kate sanoi ja painoi suukon tyttärensä otsalle. 

***

Kun ovi viimein sulkeutui huoneesta, Kate lyhistyi matolle. Hän oli väsynyt, todella väsynyt. 
Yksinhuoltajana olo oli rankkaa. Kate oli ruvennut haaveilemaan, että tapaisi jonkun joka jakaisi tämän raskaan taakan hänen kanssaan. Mutta kuka haluaisi tämän rikkinäisen perheen vastuulleen. Ei kukaan. Niinpä kaikki jatkuisi edelleen näin. 
Oli parempi mennä nukkumaan, aamulla hän joutuisi kuitenkin herättämään Alexin etuajassa tekemään läksyt loppuun.
Samalla kun Kate kömpi sänkyyn hän mietti voisiko lähettää lapset lomalla vanhemmilleen, että saisi pienen tauon. Ei, ei hän voisi tehdä niin. Alexin kannalta se olisi vaikeaa.
Mutta jos ehkä kuitenkin? Niihin ajatuksiin hän nukahti.

***

Aamulla Katella oli kova kiire. Alex ei ollut millään suostunut heräämään ja lastenhoitaja oli myöhässä. Nyt Kate juoksi kuin viimeistä päivää, että ehtisi ajoissa metroon.
Yht'äkkiä hän tunsi raskaan painon päällään ja tunsi miten jalat lähtivät alta. 
- Hemmetti! mies manaili ja yritti kömpiä ylös Katen sylistä.
Tilanne oli aivan absurdi. Siinä Kate makasi keskellä lumihankea vieras mies päällään. 
- Anteeksi, olen todella pahoillani, mies pahoitteli.
- Anna kun autan sinut ylös. Olen todella pahoillani.
Kate katsoi epäröiden edessään seisovaa miestä, mutta tarttui kuitenkin lopulta tämän ojentamaan käteen. 
- Anteeksi neiti. Tämä ei ole ollenkaan tapaistani. Minulla on kauhea kiire ja en ollenkaan huommannut sinua.
- Vika ei ollut varmaankaan pelkästään sinun, Kate sanoi punehtuen.
- Joka tapauksessa, olen todella pahoillani. Eikait teihin sattunut?
- Varmaan pieni kuhmu tulee päähän, mutta enköhän minä pärjää, Kate vastasi naurahtaen.
- Minulla on nyt kamala kiire, mutta haluasin tarjota sinulle illallisen joku ilta korvaukseksi tästä.
- Voi, ei teidän tarvitse. Olen ihan kunnossa.
- Minä lähes vaadin neiti. Se helpottaisi omaatuntoani.
- No, jos kerran vaadit. Kaipa se käy, Kate sanoi hämmentyneenä.
- Saanko vaikka puhelinnumerosi niin voin olla yhteydessä teihin?
Kate kaivoi lompakostaan käyntikorttinsa ja ojensi sen miehelle.
- Kiitos. Minun on nyt pakko mennä, mutta lupaan, että otan yhteyttä teihin.
Mitä ihmettä juuri tapahtui, Kate ihmetteli kun mies harppoi matkoihinsa.

~

Uutta osaa vihdoin. Tunnistiko kukaan kuvan miestä?

maanantai 22. helmikuuta 2021

98. Menetyksen jälkeen

 Pitkästä aikaa uuden osan parissa! Inspiraatio on ollut ihan kadoksissa, mutta viimein sain jonkinlaisen innostuksen palata tarinan pariin. Kiitos kun olette jaksaneet odottaa uutta osaa. :)

***

- Isi tuli! Evelyn huusi ja juoksi eteiseen.
- Ei juosta sisällä kulta, Sinna muistutti.
Chase rupesi heti rimpuilemaan äitinsä sylissä kun näki isänsä saapuneen paikalle.
- Josh, ota sinä hänet, Sinna sanoi ja ojensi rimpuilevaa lasta miestään kohti.
- Voi Matt. Ihana nähdä sinua! Sinna sanoi kun oli saanut kiukuttelevan pojan sylistään. 
- Olen niin iloinen, että päätitte sittenkin tulla, Sinna jatkoi ja rutisti miestä kovasti.
- Sinuakin on ihana nähdä. Kiitos kun kutsuitte. Pojat kaipaavatkin jotain muuta ajattelemista kaiken jälkeen.
- Tietenkin, kuin myös sinä. Tällä viikolla sinä vain rentoudut. Ei tarvitse siivota tai kokata, me hoidamme kaiken. 
- Siitä minun pitikin puhua sinulle. Sinun täytyy sanoa Katelle, ettei hänen tarvitse roudata meille ruokaa joka viikko. Me pärjäämme kyllä ja tiedän, että sinä olet sen takana.
Sinna punastui.

***

- Eikö äidin suku ole alunperin täältäpäin kotoisin?
- Taitaa olla. Olisipa hän täällä.
- Niinpä. Minulla on niin kova ikävä häntä.
- Isäkin on ihan rikki.
- Onko se nyt tästä lähtien aina tällaista? Että isä pitää pakottaa pois kotoa?
- Luuletko, että isä on enää ikinä niin kuin ennen?
- Toivottavasti. Haluaisin, että kaikki palaisi pikkuhiljaa normaaliksi.
- Mikään ei ole enää ikinä normaalia.
- Niin, mutta niin normaaliksi kuin on mahdollista.

***

- No niin pojat, lähdetään mäkeen!
- Ei jaksa.
- Väsyttää.
- Älkää viitsikö, mennään nyt. Oletteko edes pitkään aikaan olleet raittiissa ilmassa? Sinna kysyi ja pojat vaihtoivat katseita keskenään.
- Eli ette. Nouskaa ylös nyt ja mennään vuokraamaan teille lumilaudat.
- Meillä on omat mukana, Simon mutisi.
- No niin, vielä parempi. Tulkaa nyt.
- Nähdään ulkona. Laittakaa lämpimästi päälle, Sinna sanoi ja poistui.
- Kait se on pakko mennä? Samuel totesi.
- Niin kait, Simon sanoi kohauttaen olkapäitään ja nousi ylös. 

***

- Mikset pakottanut isääkin mukaan? Simon kysyi.
- Kaikki aikanaan, mutta oletteko varmoja, ettei aloiteta Pupurinteestä? Sinna kyseli epäillen poikien laskettelutaitoja.
- Me ollaan kyllä lasketeltu ennenkin Sinnatäti! Samuel huudahti tuohtuneena ajatuksesta, että he joutuisivat taaperoiden rinteeseen. 
- Selvä sitten. Nähdään sitten hisseillä.
- Otetaanko kisa kumpi on ekana alhaalla? Simon ehdotti veljelleen.
- Vaikka. Olen muuten ekana, koska olen jo matkalla! Samuel virnisti.
- Hei, tuo on huijausta! Simon huusi veljensä selälle.
- Odota!
- Alhaalla nähdään!
- Aih! Samuel voihkaisi kun lensi selälleen alhaalla.
- Voi ei. Kävikö pahasti? Anna minä autan.
- Ei tarvitse. Ei sattunut paljoa.
- Oletko varma?
- Olen. Lopeta hössöttäminen, en ole enää mikään vauva. Kestän kyllä yhden pikku tällin.
- En minä pidä sinua vauvana.
Samuel vain pyöritti silmiä tädilleen.

***

Poikien ollessa Sinnan kanssa laskettelemassa, Matt meni yksinään nauttimaan hiljaisuudesta vuokramökin kuumaanaltaaseen. 
Matt oli ihan rikki, eikä tietänyt miten pitäisi jatkaa eteenpäin. Ehkä tämä kuitenkin oli edistysaskel, että hän poistui kotoaan. Hän toivoi kovasti, että pojilla voisi pitkästä aikaa olla hauskaa.
Hän huokaisi syvään ja veti keuhkot sitten täyteen raikasta pakkasilmaa. 

~