80. Isä ja äiti

 - Voi Sinna. Minä jo mietin, että tuletko ollenkaan käymään? Jenny sanoi ja rutisti tiukasti tytärtänsä.

 - Onko kaikki nyt hyvin?

- Jos tarkoitat muistinmenetystäni niin kaikki on ennallaan. En edelleenkään muista yhtään mitään.

 - Minun pieni tyttöni. Meillä on ollut niin kova ikävä sinua, Thomas sanoi halatessaan tytärtään.

 - Miten teillä menee Sinna?

 Sinna huokaisi ennen kuin vastasi isälleen.

- Kuvittele, että heräät eräänä aamuna ja asut yhdessä jonkun vanhan tuttavan kanssa ja sinulla on hänen kanssaan lapsi. Miltä tuntuu?

- Sinna..

- Siltä se tuntuu.

- Mitäs tästä eteenpäin? Jenny puuttui puheeseen.

 - Josh sanoi, että tavaroitani on täällä.

- Ne ovat yläkerrassa, Thomas vastasi.

 - Katso Thomas. Eikö olekin suloinen tyttö.

- Muistatko kuinka suloinen Sinna oli tuon ikäisenä? Thomas kysyi haikeana.

- Hän oli oikea isintyttö, Jenny hymyili.

- Miksi hän etääntyi meistä niin paljon?

***

Sinnalle tulvahti vanha muisto mieleen kun hän kuuli vanhempiensa keskustelun. Hän oli aina kuullut lähes kaikki keskustelut alakerrasta huoneeseensa.

Sinna ähkäisi kun pääsi viimeisen portaan ylös ja näki koko huoneen.

Se ei ollut enää hänen huoneensa. Vanhasta loistosta ei ollut jälkeäkään.

No mitä hän oli odottanutkaan, hän sätti itseään. Olihan hän mennyt naimisiin ja muuttanut pois kotoa.

Silti suuri suru valtasi hänet kun hän katseli vaaleanpunaisia seiniä.

Sinna lysähti lattialle ja puhkesi itkuun.

Mikään ei ollut tuttua hänen elämässään. Kaikki oli ihan sekaisin. Eikä hänellä ollut enää parasta ystävää kenen kanssa olisi käynyt kaiken läpi. Liam oli naimisissa Emman kanssa, eikä Sinnan tehnyt mieli vierailla pariskunnan luona.

- Sinna, Jenny huokaisi surullisena kun näki tyttärensä itkemässä lattialla.

Sinna säpsähti säikähtäneenä kun hänet yllätettiin heikolla hetkellä.
- Ei tässä mitään äiti. Olen ihan kunnossa.

Jenny ojensi tytön äidilleen ja istui alas.
- Sinulla on nyt rankkaa. Siinä ei ole mitään hävettävää.  Kait sinä tiedät, että minä ja isäsi olemme tukenasi?

- Mm... Sinna mumisi vastaukseksi.
- Tyttäresi on aivan Laurenin näköinen, Jenny vaihtoi aihetta.

- Kenen? Sinna ihmetteli.
- Voi kulta. Lauren on Joshin äiti.
- En ole tavannut heitä onnettomuuden jälkeen. En oikein muista heitä. Josh kävi näyttämässä Evelyniä heille, mutten ollut mukana.

- Sinna, etkö jäisi yöksi? Sängyssä on puhtaat petivaatteet.
- Voisinko minä tai siis me?
- Tietenkin. Olette aina tervetulleita meille. Tämä on kotisi. En tiedä miksei sinusta ole tuntunut niin enää pitkään aikaan?
- En tiedä äiti. Olen pahoillani.

- Käyn kertomassa isälle, että jäät yöksi. Hän innostuu. Hän on kaivannut sinua todella paljon.

- Voi pikkuinen. Osaanhan minä tehdä parhaani kanssasi?

***

- Koskakohan totun, että pikkutytölläni on nyt oma pikkutyttö?

- En ole itsekkään tottunut siihen isä. Vaikka en edes muista miten hän sai alkunsa, rakastan häntä silti ylikaiken. Enemmän kuin mitään maailmassa.

- Sellaista se on. Olin kovin onnellinen silloin kun sain olla koti-isä.  Se oli elämäni parasta aikaa.

- Ihanko tosi?
- Tietenkin.

***

- Jätän teidät nukkumaan. Nähdään huomenna.

- Kiitos isä.
- Mistä?
- Että pidit meistä hyvää huolta kun me oltiin pieniä. Harvat isät jäävät koti-isiksi.
- Se oli minun valintani. Enkä ole ikinä katunut sitä.

~