61. Kunnostautunut

 - Kuulinko minä koputuksen ovelta? Minea kysyi pojaltaan.

- Kyllä äiti, Liam vastasi.

 - Kuka siellä tähän aikaa voi olla? Minea hämmästeli.

- Poika käy avaamassa ovi, Andy käski.

 - Tietenkin isä, Liam vastasi ja raahautui ovelle.

Välillä häntä rasitti niin kovasti, että oli ainut sisarusparvesta, joka asui niin lähellä vanhempiaan. Toki hän rakasti vanhempiaan, mutta isästä oli tullut vielä käskyttämpi vanhetessaan ja äitistä huolehtivampi. Liam kävi kolme kertaa viikossa tarkistamassa, että vanhemmilla oli kaikki hyvin ja hoiti kauppareissut heidän puolestaan.

 Jannan sydän hakkasi tuhatta ja sataa kun hän koputti vanhempiensa oveen. Hänellä ei ollut hajuakaan millaisen vastaanoton saisi.

 Liamin naama venähti kun hän tajusi kuka oven takana seisoi.

 - Hei. Saanko minä tulla sisään?

- Isä, äiti, Liam kutsui.

- Kuka siellä on kulta?

- Tulkaa tänne.

- Ei voi olla totta, Minea henkäisi.

 - Hei äiti ja isä. Saanko tulla sisään?

- Liam mene keittämään kahvia, Minea sanoi sydän jyskyttäen.

Andy kurtisti kulmiaan vaimolleen.

- Rakas anna olla, Minea sanoi ja kosketti lempeästi miehensä kättä.

- Kulta, tule sisään.

 Mikä yllätys, Liam pohti kaataessaan puruja keittimeen.

 Mitähän sisko halusi?

 - No kerrohan. Mikä sinut tänne tuo? Andy kysyi.

 -Isä minä.. Minä olen laittanut elämäni kuntoon. Olen saanut töitä täältä Windenburgista. Halusin tulla kertomaan sen ennen kuin kuulette sen joltain toiselta.

 - Hyvä. Entäs Sam?

Jannan kasvoille ilmestyi surullinen ilme ennen kuin hän taas puhui.

- Sam kuoli sydänkohtaukseen vuosi sitten.

 Liam toi kahvit heille paitsi Andylle, jolta lääkäri oli kieltänyt sen ja istahti sitten sisarensa viereen.

 - Miksi tulit vasta nyt? Minea kysyi.

 - Halusin, että elämäni on taas järjestyksessä. Isä, en halua aina vain tuottaa teille pettymystä. Minulla on työ ja asunto. Haluaisin niin kovasti nähdä poikani, Janna sanoi ja katsoi anovasti vanhempiaan.

 - Andy, Minea sanoi ja katsoi kysyvästi miestään.

- Enpä tiedä, Andy empi.

- Ei hänen vuokseen. Eikö Mattin olisi hyvä tutustua häneen. Hänen itsensä kannalta. Hän voi myöhemmin ruveta kantamaan kaunaa vanhemmilleen kun ovat estäneet sen.

 - Olet ehkä oikeassa. Matt alkaa olla jo siinä iässä.

Liam nousi ylös ja katsoi mietteissään vanhempiaan.

- Luuletteko, että Thomas suostuu siihen viime kertaisen jälkeen? Hän tulee olemaan raivoissaan jos edes ehdotatte sitä, Liam totesi skeptisesti.

- Jenny saattaa suostua. Ei mielellään, mutta hän suostuu kuuntelemaan jos sitä ehdottaa, Minea pohti.

- Miksi ajattelet niin? Liam kysyi.

- Hän on äiti. Hän ymmärtää, että se on tärkeää Mattin kannalta.

- Voihan sitä yrittää, Andy pohti.

- Eikö Matt ole sen ikäinen, että hän saa päättää? Janna kysyi.

- Janna, Thomas ja Jenny ovat tehneet valtavan työn puolestasi. He ovat nyt Mattin vanhemmat, sinun täytyy käsittää se. Me emme tee mitään mikä ei käy heille. Ymmärrätkö?

- Kyllä isä.

***

- Onko läksyt tehty? 

 - Joo, joo.

 - Eli ei. Mene tekemään.

- On tehty!

 - Oletko syönyt jo iltapalan?

- Ei oo nälkä.

- Jassoo.

 - Eikö me olla puhuttu, että viedään astiat pesuun ennen kuin aloitetaan läksyjen teko?

- Ei ne oo mun. Matt ne siihen jätti, Sinna puolustautui.

 - Vai niin. Matt laita se telkkari nyt kiinni. Kohta on nukkumaanmenoaika ja tuo vain aktivoi aivosi.

 - Hmph, Matt puuskahti ja marssi huoneeseensa.

 Hän rojahti nahkaiselle tietokonetuolille ja odotti, että tietokone käynnistyisi.

 Kyseisen ohjelmanhan saisi myös katsottua internetistä.

Thomas käveli koputtamatta sisään niin kuin aina.
- Mikset sä voi koputtaa? Matt huudahti turhautuneena.

- Siksi ettet ehdi sammuttaa konetta ja esittää, että olet tekemässä läksyjä. Eikö äiti juuri äsken kieltänyt katsomatta telkkaria? Sama homma koskee tietokonetta.

- Älä viitsi.
- Sammuta tietokone ja käy nukkumaan. Saisit myös siivota täällä joskus. Täällä löyhkää ihan hikisukka, Thomas sanoi nyrpistäen nenäänsä.
- Jaa.
- Kuunteletko sinä, Thomas sanoi ja meni painamaan tietokoneen virtanäppäintä niin, että koko masiina sammui.

- Hei! Matt älähti.
- Hyvää yötä. Laita herätyskello soimaan, Thomas sanoi pörröttäen pojan hiuksia ja poistui huoneesta.

***

 - No hei Minea. Thomas on laittamassa lapsia nukkumaan. Pyydänkö hänet puhelimeen?
- Ei tarvitse. Minulla oli oikeastaan asiaa sinulle. Se koskee Jannaa...

 - Vai niin. Kuule en ole varma.
- Ja hänkö käy töissä? No se on tietysti hyvä hänelle.
- Kuule, minun pitää miettiä asiaa. Aivan niin. Minä puhun Thomakselle.

 - Mistä sinä puhut minulle? Thomas kysyi astuen huoneeseen juuri kun Jenny lopetti puhelun.

 - Se oli äitisi.
- Mitä asiaa hänellä oli? Onko kaikki kunnossa? Thomas kysyi huolissaan.

- Kaikki on hyvin. Janna on palannut takaisin ja näyttää kunnostautuneen. Minea antoi siitä sanansa. Hän kysyi pääsisikö Janna katsomaan Mattia.

 - Ja mitä isä sanoo asiasta?
- Andy oli sitä mieltä, että jos Matt haluaa tavata äitinsä niin se käy. Olen samaa mieltä. Vaikka olenkin niin vihainen Jannalle kaikesta mitä hän on tehnyt niin emme voi tehdä sitä Mattille, ettemme antaisi hänen tutustua äitiinsä.
- Sinä olet hänen äitinsä, Thomas sanoi ja kosketti lempeästi vaimonsa kättä.

 - Mattilla on oikeus. Me emme voi estää häntä. Hän on sen ikäinen, Jenny totesi.
- Olet oikeassa. Jos Matt haluaa, niin minä vien hänet sinne katsomaan Jannaa, mutta jos hän ei halua niin en missään nimessä salli sitä.
- Se on hyvä. Joka tapauksessa, meitä odottaa hankalat ajat. Kuulen töissä usein tälläisistä tapauksista ja teinit reakoivat siihen eri tavoin. Voi olla hämmentävää tavata biologinen äiti ja samalla pitää toisia ihmisiä vanhempinaan. Hän voi ruveta kapinoimaan ja kaikkea muuta mihin emme ehkä ole edes valmistautuneet.
- Me pärjäämme kyllä.

 - Minun pitäisi kertoa sinulle jotain. Ethän suutu kamalasti?
- Mitä tarkoitat?
- Olen salannut sinulta jotain jo kauan. Mutta vain siksi, etten halunnut, että sinäkin joudut kärsimään samalla tavalla kuin minä.
- Mistä sinä puhut? Thomas rypisti pahaaenteilevästi kulmiaan.
- Kun sinä eilen puhuit niiden lasten hankkimisesta.
- Niin?
- Minä en luultavasti pysty tulemaan enää raskaaksi.

- Iän takiako?
- Ei. Muistatko silloin kun Matt katosi?
- Miten voisin unohtaa.
- Minä olin raskaana. Kaikki se järkytys ja stressi taisi vaikuttaa siihen, mutta minä sain keskenmenon.
Thomasin kasvoilta paistoi järkytys.
- Oletko sinä pitänyt tälläistä salaisuutta sisälläsi kaikki nämä vuodet?
- Anna anteeksi, Jenny alkoi itkeä.
- Ei kulta. En minä ole vihainen. Olen pettynyt ettet antanut minun olla tukenasi, Thomas sanoi ja veti vaimonsa syliinsä.
- Minä olin niin masentunut. Ajattelin, että jos siitä ei puhu niin kaikki jatkuu eteenpäin niin kuin ennenkin.
- Voi kulta.
- Annatko anteeksi?
- Tietenkin. Olen kovin pahoillani siitä mitä tapahtui.

~