60. Pelikaveri

Kuudeskymmenes osa. Meneepä aika nopeasti!

Tää on taas tälläinen tynkä osa. Oon ollut tosi laiska. Pahoittelut siitä. Oon vaan innostunut pelaamaan muuten vaan viime aikoina ilman mitään tarinointia. Mutta tässä nyt uusin osa olkaa hyvät. :)

***

 - Kuule. Minä tässä vähän ajattelin, että me alamme nyt olla sen ikäisiä, että jos vielä haluamme lisää lapsia niin nyt olisi niiden aika, Thomas sanoi aivan yllättäen ja Jenny tunsi ikävän vihlaisun sydämessään.

 - Ei.

 - Ei? Thomas sanoi järkyttyneenä.

- Minä en halua. Meillä on jo tarpeeksi, Jenny vastasi ja nousi seisomaan.

 - Olen ihmeissäni. Miksi ei? Olin aivan varma, että sinä vielä haluaisit, Thomas sanoi ja lopetti soittamisen.

- En vain halua. Ei keskustella tästä enempää.

***

 Jennyä ärsytti, että Thomas oli ottanut lapsiasian puheeksi juuri ennen hänen työpäiväänsä. Nyt hän ei pystynyt mitään muuta ajattelemaankaan.

Thomasin ehdotus nostatti kipeän muiston Jennyn mieleen. Ja töissä hän tarvitsi täyden keskittymiskyvyn.

 Sitä paitsi lapsia oli jo tarpeeksi. Tosin kaikki alkoivat jo olla vanhoja ja ei kuluisi aikaakaan kun kaikki lentäisivät pesästä.

Kyllä hän halusi lisää lapsia, muttei ollut laisinkaan varma saisiko niitä enää. Keskenmenon jälkeen Jennyn lääkäri oli sanonut, että se olisi lähes mahdotonta. Joku pieni prosentiaalinen mahdollisuus oli, mutta se olisi ihme.
Niinpä oli vain parempi sanoa, että nämä nykyiset lapset saivat riittää heille.

***

- Sano moi sille, Sofia kehotti.
- En mä uskalla, Anna pähkäili.

- Nyt se tulee, Sofia kuiskasi jo pökkäsi Annaa kylkeen,
- Moi, Anna sanoi ja heilautti epävarmasti kättään poikien koripallojoukkueen kapteenille.
- Moi, poika sanoi ja meni vastapäisille penkeille istumaan.

- Nathan on niin komea, Anna kuiskasi posket leiskuen.

Koulun kello soi merkiksi, että välitunti olisi ohi.

Annan sydän meinasi pysähtyä kun hän tajusi atk-luokassa, että Nathanilla oli sama valinnaisaine kuin hänellä. Nathan oli eri luokalla kuin Anna eikä heillä aiemmin ollut ollut samoja tunteja.

Hannah mulkaisi Annaa kun näki tämän typerän ihastuneen katseen. Hannah oli Mandyn paraskaveri ja Mandy oli myös ihastunut Nathaniin.

Hannah istui suoraan Annan vastapäätä ja virnuili tälle ilkeästi. Anna sitten vihasi Hannahia ja Mandya. He olivat ne luokan ilkeät tytöt, joita joka koulussa oli.

Mutta Nathan oli niin komea.

Luokan edessä Mandy esitteli kännykästään innoissaan jotain Jukille.

Molemmat nauroivat kuuluvasti ja Annasta tuntui kun hänen päänsä voisi räjähtää hetkellä millä hyvänsä.

Anna tiesi, ettei hänen pitäisi välittää siitä mitä mieltä muut hänestä olivat. Ei sillä ollut mitään väliä. Hän ei sentään ollut mikään koulun hylkiö. Anna oli tyttöjen koripallojoukkueen kapteeni ja siten hänellä oli paljon ystäviä. Hän tiesi, että jollain tasolla Mandy piti häntä uhkana. Tyttö ei kestänyt sitä, että joutui jakamaan suosion jonkun toisen kanssa. Ihan typerää, koska ei Anna edes välittänyt sellaisesta. Paistatelkoon ihan keskenään koulun suosituimman tytön tittelistä.

***

 Koulun jälkeen välillä Annalla oli tapana jäädä vähäksi aikaa harjoittelemaan koulun liikuntasaliin. Hän juoksi sinne innoissaan kunnes pysähtyi kun seinään. Siellä oli jo joku.

 Hän huomasi Nathanin heittelemässä koreja ja päätti perääntyä nopeasti ennen kuin poika huomaisi häntä.

 - Hei, Nathan huudahti ennen kuin Anna ehti pujahtaa oviaukosta ulos.
- Olitko tulossa harjottelee?

 - Joo. Meil on turnaukset tulossa, Anna sanoi sydän jyskyttäen.

 - Niin meilläkin. Ota koppi niin harjoitellaan yhdessä, poika sanoi ja heitti pallon Annalle.

 Anna tunsi miten kädet hikosivat jännityksestä Nathanin katsellessa vieressä.

 - Pahus, Anna puuskahti kun pallo meni korin ohi.

 - Koita uudelleen, Nathan tsemppasi ja heitti pallon taas tytölle.

 Keskity, keskity, Anna toisteli itselleen.

 - Se oli hieno heitto, Nathan virnisti.

 - No niin. Nyt on mun vuoro.

 - Jes!

 - Sä oot tosi hyvä. Anna huudahti ihastuksissaan.

- Et säkään huono oo. Tota, öö haluaisitko sä joskus toistekkin harjotella mun kanssa? Nathan kysyi ja hymyili epävarmasti.
- Joo, Anna sanoi muuttuen kirkkaanpunaiseksi kasvoiltaan.

~