25. Väsynyt ja vihainen

 Oli aikainen viikonloppu aamu, eikä Andy ollut saanut kunnolla nukutuksi. Keittiöön tullessaan hakemaan aamupalaa hän katsahti ikkunasta ulos ja näki Minean kävelemässä siellä.

 Minea käveli koulua kohti ja näytti olevan aivan ajatuksissaan.

 Andy huokaisi syvään ja juoksi ulos.

 - Minea, odota! Andy huusi, mutta tyttö vain jatkoi matkaa.

 - Hei, pysähdy, Andy huudahti ja hypähti tytön eteen.

 - Andy? tyttö kysyi hämmentyneenä.

- Mitä sä täällä kuljeskelet tähän aikaan?

 Minea katsoi häneen täysin tyhjä ilme kasvoillaan.

- Mitä mä teen täällä? tyttö kysyi hämmentyneenä.

- Mitä? Andy hätkähti ja katsoi hämmentyneeseen tyttöön.

- Väsyttää, Minea sanoi hiljaa.

 - Tule, Andy sanoi ja tarttui tyttöä kädestä ja johdatti tämän penkille istumaan.

- Kauan olet kävellyt täällä? Andy kysyi.

 - Minä, minä en tiedä, Minea sopersi ja kääntyi katsomaan poikaa.

 - Ootko sä nukkunut yhtään? Andy kysyi ja katsoi huolestuneena Minean väsyneisiin kasvoihin.

 - En, Minea sanoi ja purskahti itkuun.

- Hei, ei mitään hätää, Andy sanoi säikähtäneenä ja tarttui Mineasta kiinni.

- Koska sä oot viimeeksi nukkunu kunnolla? 

- En mä muista, Minea nyyhkytti ja käpertyi pojan syliin.

Andy antoi Minean hetken levätä olkaansa vasten ennen kuin loi katsekontaktin tyttöön.
- Tule. Lähdetään, poika sanoi.
- Mihin? Minea ihmetteli.
- Meille. Sä tarvit unta, etkä jaksa nyt kävellä kotiin.

***

 - Miks sä oot niin kiltti mulle? Minea kysyi kun he pääsivät Andyn huoneeseen.

 - Miksen olisi, Andy kysyi ja hymyili pienesti.

Minea nojautui taas poikaa vasten ja hymyili pienesti. Hetken päästä tämä nukahti pojan syliin ja varovasti Andy laski Minean pään tyynylle.

 Hetken aikaa hän kuunteli tytön hilaista hengitystä ennen kuin kaivoi puhelimen taskustaan.

 "Minea on sit meillä, jos joku ihmettelee", Andy näpytteli ja lähetti viestin Johnille.
Hetken päästä saapui vastaus.
"Ookoo...."

 Laitettuaan puhelimen takaisin taskuunsa Andykin kävi pitkälleen Minean viereen sängylle.
Andy katseli tarkkaan tyttöä, joka nukkui nyt levollisesti hänen vieressään.

 Monen tunnin kulutta Andy säpsähti hereille kun auto lähti heidän pihastaan.
Oliko hän nukahtanut?

 Minea havahtui hereille Andyn nopeista liikkeistä.
- Missä mä oon? tyttö kysyi hätääntyneenä.

 - Meillä, Andy sanoi ja napsautti valot päälle ja meni tytön viereen istumaan.

 Minea loi hämmentyneen katseen Andyyn ja sanoi:
- Mä taidan olla vähän sekasin.

 - Joo, mut ei se hei haittaa, Andy vastasi.
- Paljonko kello on? tyttö kysyi.
Andy kaivoi käykkän taskustaan ja sanoi:
- Tulossa kaksi.
- Mä oon tainnu olla aika kauan pois kotoa, Minea totesi.

 - Mä saatan sut kotiin.
- Ei sun hei tarvi.

- Mä haluun, Andy sanoi ja Minea nyökkäsi.
- Okei sit.

***

 Delistä tuntui kun hänen sydämensä voisi hypätä kurkusta ulos kun hän asteli työpaikansa ovista sisään.

 Hän ei ollut ollut töissä moniin kuukausiin ja häntä ahdisti ajatuskin töihin paluusta, mutta arjen oli jatkuttava.

 Aluksi Del keskittyi vain todisteiden analysoimiseen. Hän ei ollut vielä valmis kohtaamaan muita ihmisiä.

Mutta aikaa myöten hän keräsi voimavaransa ja palasi normaaliin työympäristöönsä.

 - Del! Mukava nähdä sinut taas täällä, Ben huudahti iloissaan kun näki ystävänsä.

 - Oli aika astua takaisin elävien kirjoihin, Del hymähti surullisesti.
- Joko olet laittanut pikkuisen päivähoitoon?

- En. Ciara on kotona Dianan kanssa, Del vastasi.
- Ciara. Onko hän vieläkin teillä? Ben kysyi hämmästyneenä.
- Joo. Hänestä on ollut suuri apu.

***

 - Teillä oli kuulemma asiaa minulle, Del sanoi kun saapui poliisipäälikön toimistoon.

 - Kyllä. Minulle soitettiin Willow Creekin poliisilaitokselta ja kyseltiin olisiko meillä lähettää heille lisävahvistusta? Mitäs sanot, olisitko kiinnostunut? Kerroin, että meillä on eräs todella pätevä poliisi piirissämme, mutta ketä meillä ei ole mahdollista ylentää täällä, koska meillä on kiintiö paikat täynnä.

 - Willow Creekkiin? Del kysyi hämmentyneenä.
- Niin. Saisit ylennyksen nykyiseen virkaasi ja isompaa palkkaa. Tuleehan tämä tietysti vähän yllättäen..
- Minä suostun.

- Suostut. Näin nopeasti? pomo ihmetteli.
- Perheeni tarvitsee maisemanvaihdosta. Tämä voisi olla juuri se mitä me kaipaamme.
- No sehän on sitten selvä. Soitan sinne ja sovin sinulle haastattelun.

***

 - Ei sinun olisi tarvinut muroja ottaa. Olen juuri alkamassa tekemään ruokaa, Ciara sanoi kun Del saapui töistä kotiin.

 - Kyllä minuun vielä lisää mahtuu, Del sanoi ja hymyili naiselle.

 Minea tunsi epämielyttävän muljaisun rinnassaan kun katsahti isäänsä ja tätiinsä.

 Asetelma olohuoneessa muistutti iljettäväsi perhettä.

 Minean olisi tehnyt mieli alkaa itkeä kun Ciara toi Delille lämpimän tuttipullon ja palasi ruuanlaiton pariin.

Silloin kun äiti oli elänyt ei isä ollut ikinä auttamassa äitiä lastenhoidossa. Saati sitten, että he olisivat yhdessä puuhastelleet  jotakin lasten nähden olohuoneessa.

 Ruuan valmistuttua Ciara ja Del menivät sohvalle syömään ja rupattelivat keskenään päiväntapahtumista.

 - Minulle soitettiin tänään töistä ja kyseltiin koska olen palaamassa, Ciara kertoi.

 - Eikös se sinun toimipisteesi sijaitse Willow Creekissä? Del kysyi muka ohimennen.

Mitä täällä oikein tapahtuu? Minea pohti mielessään.

***

 Ruuan jälkeen Ciara ja Del siirtyivät juttelemaan Delin makuuhuoneeseen pois lasten korvista.

 - Minulle tarjottiin tänään töitä Willow Creekin poliisista. Minä otin sen työn vastaan.

 - Del, tuohan on todella hyvä uutinen.

- Oletko tosiaan sitä mieltä?
- Tietenkin. Minusta tuntuu, että lapset tarvitsevat vähän etäisyyttä tähän kaupunkiin, tähän taloon.
- Minä oikeastaan haluaisin kysyä sinulta jotain, Del aloitti mutta itku olohuoneesta keskeytti hänet.

 - Odota hetki, Ciara sanoi ja kiiruhti Dianan luo. Del tuli hetken päästä perästä kun oli kerännyt rohkeutensa uudestaan.

 - Niin mitä olitkaan sanomassa? Ciara sanoi kääntyen miehen puoleen.
- Tämä tulee nyt todella yllättäen, mutta minä olen tosissani, Del aloitti.

 - Ciara, minä voin vaikuttaa älyttömältä, mutta sinä olet auttanut perheeni takaisin raiteilleen. Olet tuonnut elämäämme valoa näinä pimeinä aikoina. Mitä sanot, huolisitko sinä perheeni omaksesi? Del kysyi ja polvistui naisen eteen.

 - Del, tarkoitatko sinä, että?
- Kyllä. Menisitkö sinä kanssani naimisiin ja muuttaisit meidän kanssa yhteen? Del kysyi ja ojensi sormuksen naiselle.

 - Mutta Sheila, Ciara empi.
- Sheila on poissa, mutta sinä olet täällä. Toki minä rakastan häntä ikuisesti, mutta minun on aika päästää irti hänestä.

 - Oletko sinä aivan varma tästä? Ciara kysyi.
- Kyllä, mies vastasi.

- Kyllä, vastaukseni on kyllä, Ciara sanoi ja purskahti itkuun.
Del nousi ja veti naisen syliinsä.

***

 - Te ette ole tosissanne! Minea huusi kun Del ja Ciara olivat kertoneet muuttosuunnitelmista, sekä siitä, että he aikoisivat mennä naimisiin.

 - Me olemme täysin tosissamme. Kyllä te totutte ajatukseen, Del sanoi.

- Te olette ihan sairaita! Hän on äidin sisko! Vai oletko sä jo unohtanut äidin? John huusi vihaisena ja marssi huoneeseensa.

 - John! Del huudahti perään.
- Jätä mut rauhaan, kuului huuto.
- Mä olen iloinen, että sä jäät asumaan meidän kanssa, Joanna sanoi ja meni halaamaan tätiään.

 Minea yritti pidätellä kyyneleitään, jotka olivat halukkaita purkautumaan.

 - Mä en voi uskoa, että te teette näin. Mitä äitikin sanoisi tästä?

 - Äiti ei sano mitään, koska äiti ei ole täällä, Del yritti sanoa.
- Ja sen mukaan sä totisesti toimit! Hommaat uuden "äidin" tilalle. Hienoa toimintaa isä, Minea sanoi ivallisesti ja sulkeutui myöskin huoneeseensa.

~