26. Rakastatko säkin?

 - Minea ala tulla jo! James on jo pihalla, John huuteli portaiden alapäässä.

 - Tullaan, tullaan, Minea huusi takaisin ja kiirehti alakertaan.

- Mistä sä ton asun kaivoit? John kysyi äreänä.

- Muuttolaatikoista.

- Et sä tossa voi lähteä! John kivahti kun Minea asteli ovesta ulos.

- Ja miksi muka en? tyttö kivahti veljelleen.

- Toi on äitin mekko. Se meni tossa naimisiin isän kanssa!

- Ja mitä sitten?

- No ei se ole sopivaa! Isä suuttuu sulle.

- Isä saa suuttua ihan rauhassa. Siinä vaiheessa kun se näkee tämän niin on jo liian myöhästä tulla vaihtamaan.

- Vai niin, John tuhahti.

***

 Häät olivat samalla paikalla kuin missä Del oli aikaisemminkin mennyt naimisiin, mutta paikalle oli kutsuttu edellistä enemmän vieraita. Tosin vain lähimmät ystävät ja sukulaiset.

 Minean olisi tehnyt mieli huutaa ei, kun isä sanoi tahdon.

 Johan katsoi huolestuneena lapsenlastensa suuntaan kun Ciara ja Del vaihtoivat ensimmäisen julkisen suudelmansa.

 Siinä he nyt olivat. Herra ja Rouva Bradley.

 Muiden valuessa kakun leikkaamista kohti John istahti sisarensa viereen.

- Me selvittiin siitä.

- Ei se vielä ole ohi, Minea vastasi masentuneena.

***

 - Hei, miten voit? Andy kysyi istahtaessaan Minean viereen.

 - Päätit sitten aloittaa uusioperheen rakentamisen, Tina sanoi sisarelleen.

- Lapset ovat sukua. Se on ihan eriasia.

- Niin, se on astetta hankalampaa. Toivottavasti pärjäät heidän kanssaan.

- Alkuhämmennyksen jälkeen kaikki alkaa varmasti sujua, Ciara vastasi.

 - Miten lapset voivat? Mark kysyi pojaltaan.

 - Joanna alkaa toipua, John esittää kohteliasta, mutta mököttää huoneessaan ja Minea, Del huokaisi.

- Minea on ailahtelevainen. Hänen tunteistaan ei saa mitään selvää. Välillä hän on niin vihainen, että näyttää sen kaikille ja välillä hän ei suostu nousemaan sängystään koko päivänä ja itkee vain huoneessaan. En tiedä mitä tekisin hänen kanssaan.

- Oletko ajatellut terapiaa? Mark ehdotti.

- Minä ehdotin sitä hänelle ja siitä hän vasta suuttuikin.

 - Minusta on ihanaa kun Ciara-täti jäi meille asumaan, Joanna kertoi isoisälleen.

Johan hymyili surullisesti pienelle tytölle. Tavallaan hän oli iloinen, että Ciara oli pitämässä huolta hänen pienen tyttärensä lapsista, mutta jollain tavalla se tuntui niin väärältä. Ciara joutui ruveta äidiksi oman siskonsa lapsille. Ei sen niin kuulunut mennä.

***

 - Sinulla ei ollut lupaa koskea niihin tavaroihin, Del läksytti Mineaa myöhemmin kun vieraat juttelivat keskenään.

 - Eikö? Eikö minulla ole lupaa koskea oman äitini tavaroihin?

 - Ei siihen laatikkoon! Ne ovat minun. Ja tuo asu ei ole sopiva tänne!

 - Mikään asu ei ole sopiva tähän tilaisuuteen! Ei mikään! Minea kiljaisi.

- Älä huuda!

 - Sinun sopisi vähän miettiä käytöstäsi, Del moitti ja käveli pois.

- Ethän ollut liian ankara tytölle? Mark kysyi.

- En. Me kaikki suremme, hänellä ei ole yksinoikeutta siihen. Se ei ole mikään syy unohtaa käytöstapoja.

***

 Juuri sillä hetkellä Minea oli varma, että vihasi isäänsä koko sydämestään.

 Hän juoksi puiden taakse kauemmas häävieraista.

Elämä oli niin kovin epäreilua.

 - Onko kaikki hyvin? Andy kysyi laskiessaan kätensä Minean olkapäälle.

 - Hui, sä säikäytit mut, Minea sanoi ja yritti pyyhkäistä kyyneleet silmistään.

 - Hei, mitä tää nyt on? Andy sanoi moittivasti ja pyyhki kyyneleet pois Minean poskelta.

- Sä olet vahva, sä kestät tän. Ymmärrätkö? Andy sanoi lempeästi ja pakotti Minean katsomaan itseään tartumalla hellästi tämän leuasta kiinni.

 - En mä oo, Minea sanoi ääni särähtäen ja poika veti tytön syliinsä.

 - Olet sä. Sun pitää muistaa se, Andy sanoi ja puristi rohkaisevasti tyttöä käsistä.

 Minean sydän hakkasi hulluna rinnassa kun hän katsoi Andya silmiin. Hetken tuijotettuaan hän kumartui suutelemaan poikaa.

- Andy! Andy oletko sinä täällä? kuului puiden takaa huutoa ja nuoret irtaantuivat vastahakoisesti toisistaan.

 - Äiti sanoi, että ollaan lähdössä, Andyn sisko sanoi ilmaantuen puiden takaa.

 - Okei. Meetkö edellä?

 - Äiti sanoi, että lähdetään heti.

- Okei. Jätäkö meidät hetkeksi kahdestaan? Andy sanoi ärtyneenä siskolleen, joka ei ymmärtänyt hienovaraista vihjettä.

 Tyttö mulkaisi veljeään, mutta kipitti sitten pois jättäen Minean ja Andyn kahdestaan.

- Andy, Minea aloitti.

 - Shh, poika sanoi ja painoi suudelman tytön suulle.

 - Andy, mä taidan rakastaa sua, Minea sanoi kyynelten alkaessa taas valua silmistä.

- Mä tiedän, Andy sanoi ja painoi hetkeksi otsansa Minean otsaa vasten.

- Nähäänkö me enään? Minea kysyi itkien.

- Mä en tiedä. Sä asut tosi kaukana, Andy vastasi todenmukaisesti.

- Rakastatko säkin mua? tyttö kysyi epävarmana.

 - Kyllä sä tiedät.

- Sano se mulle, tyttö pyysi.

- Sä tiedät, että mä rakastan sua. Nyt mun pitää mennä, Andy sanoi ja suikkasi pikaisen suudelman tytön poskelle ja päästi tämän käsistä irti.

***

 - Älkää valittako koko ajan, Del puuskahti kun he olivat syömässä.

 - Miks meiän piti tulla tänne? Täällähän on hyttysiikin! Minea valitti edelleen niin kuin oli tehnyt koko automatkan Granite Fallsiin.
- Mä en oo yleensä Minean kanssa mistään samaa mieltä, mutta nyt mä oon tismalleen samaa mieltä. Ei tää leirielämä vaan oo meiän perheen juttu, John myötäili siskoaan.

- Hei älkää nyt viittikö. Pitäähän jokasen kerran elämässä olla telttailemassa, Ciara sanoi väliin.
- Mä olisin voinnu telttailla meiän takapihalla, Minea jupisi.

***

 - Et voi olla tosissasi? Kävitkö sinä ostamassa oman teltan? Del kysyi vihaisena kun huomasi Minean pystyttämän pienen teltan sivummalla.

 - Kyllä. Mähän en teiän kanssa tuolla nuku.

 - Miksi sinun täytyy olla tuollainen! Etkö voisi edes joskus yrittää? Del puuskahti.

 - En. Olisit jättänyt mut kotiin lapsenvahdiksi!
- Sinutko? Älä naurata. Dianalla on hauskemaa Tinan luona kun on samanikäistä seuraa.

 - Nyt minä osun siihen! Joanna ilmoitti vakavana.
- Selvä, Ciara sanoi taustalta.

- Jes! Minä osuin. Näitkö? Näitkö? Joanna iloitsi ja juoksi Ciaran syliin.

***

 - Aina kun mä luulen, et asiat ei voi mennä enää pahemmaksi niin mä todella erehdyn, Minea valitti veljelleen.

- No onhan tää kieltämättä todella outo tilanne missä me ollaan, John sanoi.

***

 Illalla pitkän päivän jälkeen perhe siirtyi yhdessä nuotion ääreen. He olivat käyneet patikoimassa, sekä kalliokiipeilemässä.

 Delillä oli hieman masentunut olo. He eivät olleet ikinä tehneet mitään tälläistä perheen kesken Sheilan ollessa elossa. Del tunsi siitä huonoa omaatuntoa, sekä Sheilan, että lasten puolesta. Hän oli vain juossut töissä ja tehnyt lisää lapsia, näin kaunistelematta sanottuna.

- Isä mennäänkö vielä kalastamaan? John kysyi yht'äkkiä ja havahdutti isänsä mietteistä.
- Mennään vaan.

***

 Delin ja Johnin mentyä Ciara lähti pesulle Joannan kanssa. Muut kun hävisivät näköpiiristä Minea pujahti rauhalliselle kohdalle metsässä ja heittäytyi selälleen.

 Elämä oli niin hullua nykyään, Minea ajatteli katsellessaan tähtiä ja kuuta.

 Mitähän Andy teki? Pojasta ei ollut kuulunut pitkään aikaan mitään. Näinkö se todella meni? Kaikki loppui ennenkö ehti edes alkaa.

 Masentuneena Minea kömpi takaisin leiripaikalle. Isommasta teltasta kuului Joannan kikatus sekä Johnin kovaääninen murahdus. Siellä näytti olevan hauskaa.

Ihan sama, tyttö ajatteli. Hän ei tarvinut hauskanpitoa. Hän ei tarvitsisi sitä enää koskaan.

~