24. Elämä jatkuu

 Hautajaisista oli kulunut melkein viikko ja koko talo oli aivan rempallaan. John huokaisi astuessaan keittiöön ja rupesi tiskaamaan pöydälle kertyneitä lautasia.

 Vessa oli vielä pahemmassa kunnossa kun keittiö. Melkein oksetti astua sinne. 

 John haki kiltisti siivousvälineet ja rupesi jynssäämään pönttöä kun muut talon asukeista eivät siihen tällä hetkellä kyenneet. Hänestä tuntui, että oli tärkeää pitää jonkinlainen rutiini tai pää ei muuten kestäisi.

 Suihkukopille päästyään olohuoneesta rupesi kuulumaan itku ja hän huokaisi syvään.

 John katsahti säälivästi siskoansa, joka yritti hyssytellä pienokaista.

- Ei se noin hiljene, John huokaisi väsyneenä.

Joanna käveli Johnin luokse ja loi tähän epätoivoisen katseen.

- Mitä me teemme? Isi ei herää.

- Äh, John ähkäisi ja käveli siskonsa huoneeseen.

 - Nouse ylös, vauva itkee.

- Mene pois, kuului apea vastaus.

 - Nouse nyt! John huusi turhautuneena ja Minea kampesi itsensä pystyyn.

- Miks sä häiritset mua?

 - Vauva huutaa.

- Miks sä siitä mulle kerrot?

- Sä olet vanhin. Tuu tekemään nyt jotain.

 Minea hieraisi silmiään ja käveli kuin kuollut olohuoneeseen.

- Sä olet ihan avuton, Minea sanoi veljelleen ja nosti tytön syliinsä.

 - Hei mä sentään siivoan täällä. Hoida sä tyttö vastapainoksi.

- Jaa.

 - Se tykkää susta, Joanna sanoi sohvalta.

- Sillä on nälkä. Tuo mulle tuttipullossa maitoa, Minea käski.

Hetken kuluttua Joanna ojensi siskolleen tuttipullon ja kosketti pienen tytön päätä hellästi.

- Se on söpö.

- Jaa, Minea vastasi aneemisesti ja jatkoi vauvan syöttämistä.

 - Noin. Älkää häiritkö mua enää loppuiltana, Minea sanoi kun Diana oli nukahtanut.

 - Mä meen takaisin nukkumaan. Olkaa jooko hiljaa, Minea ilmoitti ja hävisi takaisin peittonsa alle.

 Joanna alkoi itkeä Minean hävittyä huoneesta ja heittäytyi isoveljensä syliin.

- Se on nyt vähän aikaa tälläistä, John sanoi ja taputteli siskoansa hellästi selkään.

 - Mitäs sanot ja palattaisiin huomenna takaisin kouluun? Saataisiin ajatukset hetkeksi pois tästä, John ehdotti.

 - Se kuulostaa hyvältä. Minea ei taida suostua siihen kyllä? 

- Niin. Minea on väsynyt niin kuin isä, John tuumasi.

 - Mitäs sanot jos soitan Ciara tädille ja kysyn neuvoa?

- Joo, soita. Täti tietää mitä pitää tehdä tässä tilanteessa, Joanna vastasi.

 - John, mukava kun soitit. Miten siellä jaksellaan? Ciara vastasi puhelimen toisessa päässä.

- Aika huonosti. Isä ja Minea vain nukkuu. Mitä mun pitäisi tehdä?

Puhelimesta kuului raskas huokaus.

- Minä tulen sinne. Helpottaisiko se? Ciara ehdotti.

- Voisitko todella?

- Tietenkin. Kait te olettejo palanneet kouluun?

- Emme vielä. Minä ja Joanna ajateltiin huomenna mennä, mutta en usko, että Minea lähtee. Isä antaa hänen hautautua huoneeseensa.

- Älä sinä murehdi siitä. Minä tulen huomenna.

***

Minea havahtui hereille kun ovikello vain soi ja soi.

 - John! Joanna! Minea huuteli, mutta vastausta ei kuulunut.

 Väsyneenä hän laahautui ovelle ja yllättyi näkiessään tätinsä.

- Mitä teet täällä?

- Minä tulin vähän auttelemaan teitä.

 - Tietääkö isä? Minea kysyi epäilevästi.

 - Pian tietää. Älä sinä siitä huolehdi. Mikset ole koulussa?

 - Isä sanoi, että saan olla kotona niin pitkään kun tarvitsen.

 - Voi kultaseni. Se mitä sinä nyt tarvitset on ulkoilma ja muiden ihmisten seura, Ciara sanoi ja rutisti siskontyttöään tiukasti.

 - Ei vielä. Eihän isäkään ole mennyt töihin.

 - Otatko sinä isästäsi mallia kaikessa? Hän ei pysty ajattelemaan selvästi tällä hetkellä, mutta sitten kun pystyy hän varmasti ajaa sinut heti kouluun. Äitisi ei herää siitä henkiin, että te kaksi hautaudutte tänne ja eristäydytte muusta maailmasta, Ciara töksäytti.

 - Miten voit sanoa noin? Meillä on suruaika.

- Te saatte surra, mutta elämä jatkuu. Huomenna sinä lähdet kouluun ja sillä selvä.

 - Millä oikeudellä sä tulet tänne komentelemaan meitä?!

 - Sä et ole mun äiti, joten ihan turha yrittää komennella! Minea huusi ja juoksi vihaisena huoneeseensa.

 - Voi voi, Ciara huokaisi ja meni pienen tytön luokse ja nosti tämän syliinsä.

 - Ovat he näköjään ainakin sinusta muistaneet pitää huolta, Ciara sanoi hiljaa kun katseli Dianan puhtaita vaatteita ja iloisia kasvoja.

 - Mitä täällä tapahtuu? Del kysyi pöllämystyneenä kun saapui olohuoneeseen. Hän oli kuullut Minean huudon ja oven pamautuksen.

 - Huomenta. Minä ajattelin tulla tänne vähäksi aikaa. Kait se käy sinulle?

 - Miksi?

 - Te tarvitsette apua. Minä tai joku muu. Saanko jäädä?

 - Sinä olet tainut tehdä jo valintasi minun puolestani.

- Okein arvattu.

 Del istahti sohvalle ja katsahti Ciaraan väsyneesti.

- No kerro, kuka sinulle soitti?

- Hoksottimesi taitavat sittenkin toimia vielä. John soitti ja sanoi, ettei täällä ole kaikki kunnossa.

 - Mikset ole patistanut Mineaa kouluun?

- Hänen täytyy ensin surra rauhassa. Ei häntä voi tunkea sinne teinien armoille, Del sanoi tiukasti.

- Del hyvä, sitä hän nimen omaan tarvitsee. Ja sinä myös!

- Minä olen isyyslomalla! Del tiuskaisi puolustukseksi.

- Sinullahan on puolustus valmiina. Jos minä jään hoitamaan tyttöä palaatko sinä töihin?

- En! Del tiuskaisi vihaisena.

- Siinäs näet. Sinäkin pakoilet elämää.

- Et sinä voi tänne jäädä. Sinulla on omatkin työsi.

- Minä olen virkavapaalla tällä hetkellä. Minä jään tänne siksi aikaa, että asiat alkavat luistaa, Ciara ilmoitti.

- Vai niin, Del vastasi happamana.

~