Tietoja minusta

Oma valokuva
1992 vuonna syntynyt naisihminen, joka rakastaa lukemista ja simsiä :D

perjantai 16. syyskuuta 2016

46. Yhtenä iltana

Janna istui altaanreunalla ja hymyili. Kaikki oli niin täydellistä.
 Hän huljutteli jalkojaan haaleassa vedessä ja muisteli kulunutta vuotta.
 Hän eli täydellistä elämää eikä ollut tehnyt mitään sen eteen. Hän ei osannut edes hävetä sitä. Miksi olisikaan? Joskus elämässä vain tapahtui ihmeellisiä asioita sen enempiä selittämättä. Jos joku paheksuikin häntä niin mitä sitten?
 Samalla hetkellä kun tyttö pulahti veteen lasiovi aukesi.
- Teenkö sinulle jotain juotavaa?
 - Jotain vaaleanpunaista?
 - Jos niin haluat, mies naurahti.
 - Ja päivänvarjo myös?
- Ilman muuta.
- Minä rakastan sinua, Janna sanoi ja käveli miehen luokse.
- Toivottavasti, Sam sanoi ja vinkkasi silmää.
 Janna katseli hymyillen miestä, joka oli vienyt hänet avioon vasta edellisellä viikolla. Kaikki oli hullua, mutta juuri siksi niin täydellistä.
 Viimeisen vuoden aikana he olivat käyneet kymmenessä eri maassa suunnittelematta mitään etukäteen. He olivat ehkä saaneet kokoajan vihaisia viestejä vanhemmiltaan, mutta mitä heillä oli siihen sanomista. He olivat nyt aikuisia ja täysin itsenäisiä. Heidän ei tarvitsisi tehdä mitään jos he eivät haluaisi.
 - Oletko tehnyt mitään suunnitelmia huomiseksi? Janna kysyi silmät tuikkien.
- Ajattelin, että nyt kun olemme palanneet takaisin tälle planeetallemme voisimme käydä esittäytymässä nyt pariskuntana vanhemmillesi.
 - Hyvä vitsi, Janna sanoi ja purskahti nauruun.
- Niinpä, Sam naurahti, mutta jatkoi.
- Ihan tosi. Se on tehtävä joskus.
- Mutta ei vielä. He kyselevät ärsyttäviä kysymyksiä ja..
- Puhelimesi taitaa soida sisällä, Sam hymähti.
 - Toivottavasti se ei ole isä, Janna huokaisi ja asteli sisään lasiovista.
 Hän ei halunnut, että mikään rikkoisi tätä tunnelmaa nyt. Ei nyt kun kaikki oli niin täydellistä. He olivat rikkaita, joten miksi heidän täytyisi kuunnella vaatimuksia opiskelupaikoista tai turhanpäiväisistä työpaikoista.
 - Minä en tiedä mitä minä teen, puhelimen toisesta päästä kuului nyyhkytystä.
- Hei, rauhoituhan nyt. Mitä on tapahtunut?
- Minulla ei ole asuntoa! Se kiusankappale heitti minut pihalle, koska palasi yhteen poikaystävänsä kanssa ja asunnossa ei ole kuulemma enää tilaa minulle.
 - Missä sinä olet?
- Jossain kahvilassa asunnon lähettyvillä.
- Odota siellä.
- Miksi?
- Soitan Thomaksen hakemaan sinut.
- Ei. älä tee sitä.
- Älä viitsi. Hän asuu ihan lähellä sinua.
- Älä sotke häntä tähän.
- Älä ole lapsellinen. Sinä tarvitset yösijan ja Thomaksella on tilaa.
- Ehkä minä voisin lähteä seuraavalla junalla takaisin kotiin.
- Ja jättäisit koulun kesken? Ei käy! Olet nähnyt ihan hirveästi vaivaan sen eteen, Janna puuskahti ja löi luurin korvaan.
 - Mitä nyt? Kuulostat vihaiselta, Sam kysyi.
- Pitää soittaa veljelleni. Jenny soitti ja hänellä ei ole yösijaa.
- Hän ei halua, että sotken Thomasta tähän, mutta miksi ei?
- Ehkä hän ei halua, että Thomas saa tietää hänen ongelmistaan? Sam ehdotti.
- Ja ylpeyden takia hänen pitäisi lopettaa koulu, jonka vuoksi on nähnyt niin paljon vaivaa? Ei käy! Minä tenttasin häntä iltamyöhät ja luin hänen kanssaan kokeisiin, että hän varmasti saisi kiitettävät kaikista kokeista. Se kaikki vaiva ei todellakaan voi mennä hukkaan. Thomas asuu samalla paikkakunnalla hänen kanssaan, joten siitä ei ole mitään vaivaa.

***

 Miten kaikki olikin mennyt niin pieleen? Tai kyllä Jenny sen tiesi. Eihän suullinen sopimus merkinnyt mitään tässä maailmassa.
Mutta kyllä hän oli kuvitellut, että edes ystäviin voisi luottaa. No sitä virhettä hän ei enää tekisi. Mutta nyt hän oli ilman asuntoa, joten jälkiviisaus ei paljon auttanut.
Ilman asuntoa ja ilman rahaa. Ei hänellä edes ollut aikaa käydä töissä opiskelun ohella. Lääkärin opinnot veivät kaiken ajan hänen elämästään.
 - Etkai sinä itke täällä? Jenny kuuli liiankin tutun äänen takaantaan.
 - Sinun ei olisi pitänyt tulla, Jenny sanoi nostaen katseensa mieheen.
 - Miksi ei? Thomas kysyi ja istahti naisen viereen.
- Thomas..
- Älä viitsi. Onko sinulla edes rahaa junalippuun takaisin kotiin?
- Lopeta. Tämä on ihan hirveän noloa!
 - Nolompaa kuin se, että luovuttaisit nyt? Ajattelitko tuossa pihan penkillä nukkua?
- En tietenkään, Jenny tiuskaisi vihaisena.
 - Ala tulla. Minua ainakin väsyttää, Thomas sanoi ja nousi ylös.
- Miksi sinä teet tämän?
- Tarvitseeko siihen olla jokin syy?

***


***

- Täällä on vierashuone. Se on aika pieni, mutta onhan se jo jotain, Thomas sanoi.
- Minun ei pitäisi. Ihan oikeasti.
- Lopeta jo. Minulla on yksi ylimääräinen huone, tästä ei ole mitään vaivaa.
- Tämä on outoa. Emmehän me edes ole kavereita.
Thomas virnisti huvittuneena.
- Emmekö?
Jenny säpsähti kun Thomas tarttui häntä käsistä.
- Me tunnemme ja olimme yhdessä tanssiaisissa. Viime vuonna hengailimme hetken yhdessä ja sinä olet siskoni ystävä. Eikö se riitä? Thomas sanoi ja veti naisen mukanaan vierashuoneeseen.
- Sinä voit jäädä tänne jos haluat. Sinä olet koulussa ja minä olen koulussa sekä käyn töissä. Tuskin edes törmäämme toisiimme.
- Olet ihan liian kiltti, Jenny huokaisi.
- Enkä ole. No jäätkö yöksi?
- Joo. Mitä muutakaan minä voisin.
- Hyvä tyttö. Nähdään aamulla, Thomas naureskeli ja meni omaan huoneeseensa,
- Hän on nyt täällä.
- Kiitos paljon. Onko hän vihainen?
- Sinulle luultavasti.

~

2 kommenttia:

  1. Paljon on näyttänyt tapahtuneen vuoden aikana. Uskon tosiaan että Jannan ja Samin vanhemmat todella ovat vihaisia nuorille, kun eivät ole ilmeisemmin pitänyt yhteyttä, mutta uskon kyllä että he leppyvät. Janna ja Sam tuntuvat elämän oikeaa luksuselämää, vaikka ovatkin noin nuoria. :D

    Minä jaksan vielkin uskoa siihen, että Jennystä ja Thomasista saattaa tulla jotakin. No, saa nähdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas kommentista. :)
      Sam ja Janna tosiaan elävät todellista luksuselämää. Vailla huolen häivääkään.
      Ensi osassa nähdään pilkahdus Andyn ja Minean elämää ilman teinejä.

      Poista