Tietoja minusta

Oma valokuva
1992 vuonna syntynyt naisihminen, joka rakastaa lukemista ja simsiä :D

lauantai 16. helmikuuta 2019

84. Sisarus kateus

 Talvi oli edennyt pitkälle ja Sinnan perheen elämä soljui eteenpäin samanlaiseen tapaan kuin ennenkin. Elämä tuntui edelleen usein liian raskaalta ja muisti ei ollut palautunut toivottuun tapaan. Yksi askel oli kuitenkin otettu eteenpäin, sillä Sinna oli alkanut maalata uudestaan. Joshilla oli kova tarve piristää vaimoaan, joten siitä syystä Sinna kuuli nyt koputuksen oveltaan.
 - Mitä nyt? Sinna kysyi ihmeissään kun oli tottunut, että Josh ei koputellut oviin vaan marssi vaan sisään.
- Terve rääpäle, Matt virnisti.
 - Matt! Mitä teet täällä? Sinna kiljahti ja juoksi veljensä syliin.
 - Josh soitti ja sanoi, että tarvit vähän piristystä.
Sinna hymähti.
- Niin, olen tainnut olla aika masentavaa seuraa.
- Minulla on ollut niin hirveä ikävä sinua, Sinna huokaisi ja hautautui Mattin halaukseen.
- Niin minullakin sinua. Miksi ihmeessä halusit muuttaa näin kauas meistä kaikista?
- En tiedä, mutta se oli päätökseni ennen kuin menetin muistini, joten luotan itseeni.
- Tule, meillä on yllätys sinulle.
- Teillä?

***

 - Anna! Sinäkin tulit.
- Tietenkin. Luulitko, että päästäisin tuon yksin ajamaan tänne asti? Anna pyöritti silmiään.
 - Tämä tässä on Zoe. Se on nyt sinun paras ystäväsi.
 - Se on ihana, mutta Josh ei pidä koirista.
 - Kuka nyt tästä murusesta ei tykkäisi. Sitä paitsi juuri Josh lähetti meidät hakemaan tämän palleron sinulle.
 - Mutta ehkä minä pidän tämän itselläni.
 - Sinun ei ole hyvä nostella sitä tuolla tavalla tuossa tilassa.
- Missä tilassa? Minä voin kuule paremmin kuin ikinä.
- No niin. Annappas Zoe sitten minulle jos se kerran on minun uusi paras ystäväni.
 - Hyvä on sitten.
 - Kiitos. Se on ihana, Sinna sanoi ja tunsi pitkästä aikaa eloa sydämessään.
 - Mennään näyttämään Evelynille mikä täällä on.
 - Ja Anna pitää saada istumaan, Matt totesi.
- Usko jo voin ihan hyvin, Anna tiuskaisi.
- Olette ihania. Kiitos kun tulitte, Sinna naurahti ja tunsi kotoisen olon kuunnellessaan sisarustensa sanailua.
- Evelyn, katso mitä täällä on.
 - Hau hau!
- Juuri niin. Se on hauva.
 - Hau!
- Varovasti Evelyn, Josh sanoi huolissaan kun tyttö oli vasta oppinut laskeutumaan sohvalta itse.
 - Oih. Kaksi suloista palleroa yhdessä, Anna huokaisi ihastuneena.
 - Varovasti Evelyn.
- Hau, hau, Evelyn toisteli.
 - En kestä enempää. Hei pikkuinen, Anna sanoi ja nousi nostamaan tytön syliinsä.
- Evelyn alkaa olla jo aika painava.
- Älä sinäkin aloita. Jaksan ihan hyvin. Mutta oletpas sinä suloinen ilmestys.

***

 - He taisivat nukahtaa? Sinna hymähti.
 - Päivä on ollut pitkä. Lähdimme aikaisin ajamaan. Uskomatonta, että pian meillä kaikilla on lapsia. Mihin se kaikki aika oikein katosi? Matt nauroi.
 - He ovat suloisia kun nukkuvat tuolla yhdessä, Sinna hymyili.
 - Miltäs täällä peräkylässä asuminen on tuntunut? Oletko tutustunut vielä kehenkään?
- Pidän täällä asumisesta. Täällä on rauhoittavaa, Sinna vastasi.
 - Välillä vähän liiankin rauhoittavaa, Josh huokaisi.
 - Mutta Sinna on edistynyt tosi paljon. Hän on saanut uuden ystävän, Josh kertoi.
- Puhut minusta kuin olisin joku lapsi, Sinna sanoi huokaisten raskaasti.
- Millainen tämä uusi ystäväsi on? Matt kysyi kiinnostuneena.
- Me tapasimme vasta pari viikkoa sitten.
- Miten te tapasitte?
 Olin yhtenä päivänä Evelynin kanssa pihalla ulkoilemassa kun iso koira juoksi pihaamme.

***

 - No hei. Mistäs sinä ilmestyit?
- Tule Evelyn mennään. Tämä taitaa olla naapurin koira.
Kuistilla istui itkevä nainen ja Sinna tunsi tarvetta perääntyä, mutta avasi suunsa kuitenkin.
- Anteeksi, onko tämä kenties teidän koira?
Nainen nosti päänsä polvista ja katsoi punaisilla silmillänsä Sinnaan.
- Joo, nainen nikotteli vastauksen.
- Anteeksi, me muutimme juuri ja se pääsi vapaaksi kaiken muuttotohinan keskellä, nainen sanoi kyynelehtien.
- Ei se mitään ymmärrän. Minäkin muutin vasta vähänaikaa sitten tänne ja muistan vielä millaista muuttaminen on. Olen muuten Sinna, tuosta naapurista.
- Kate. Muutin Del Sol Valleystä tänne. Olen kyllä kasvanut täällä. Tämä on kotitaloni.
- Voinko auttaa jotenkin?
- Voi ei sinun tarvitse.
- Autan mielelläni. En tunne täältä ketään, joten minulla ei ole hirveästi tekemistä täällä.
- No jos haluat tulla hetkeksi sisään niin kyllä se käy, Kate myöntyi.
 Sinnan astuessa sisälle hän näki kasoittain muuttolaatikoita.
 - Tässä on Alex ja Casidy. Tässä on naapurimme, sanokaa hei Sinnalle, Kate esitteli lapset Sinnalle ja Evelynille.
 - Katso Evelyn. Täällä on sinulle leikkikavereita.
 - Kävipä tuuri, Kate hymyili väsyneesti.
 -Kuule, osaisivatkohan lapset leikkiä keskenään jos minä auttaisin sinua purkamaan laatikoita. Mitä sanot? Sinna ehdotti.
- Niin. Alex voisitko sinä mennä leikkimään tyttöjen kanssa?
- En halua, poika vastasi.
- Ole niin kiltti.
- Hyvä on sitten, poika sanoi murjottaen.
 Alex näytti Sinnalle missä Casidyn huone ja lelut olivat.
Sinna ei voinut olla kysymättä mikä pojalla oli kun Alex istui niin kovin murheellisen näköisenä tuolilla.
 Poika oli vähäsanainen, mutta kertoi, että hänen isänsä oli kuollut juuri ja Kate ei kuulemma edes ollut hänen äitinsä. Poika ilmoitti olevansa sitten kait orpo.
Sinnan sydäntä puristi pojan kertoma. Tälläkin perheellä oli suruaika. Sinna tiesi hyvin miltä suru tuntui, joten hän toivoi voivansa auttaa tätä perhettä.

***

- Kuule, Alex kertoi mitä teille on tapahtunut. Olen hyvin pahoillani, Sinna sanoi lempeästi kun saapui keittiöön Katen luokse.
 - Niinkö? Ihme, että hän puhui.
- Onko siitä pitkä aika?
- Pari viikkoa.
 - Kuule, jos olet ystävää vailla niin tuonne tien toiselle puolelle voi aina tulla koputtamaan oveen. Ihan mihin kellon aikaan tahansa.
- Kiitos. Se on kovin ystävällisesti sanottu.
 - Olen tosissani. Minä olen kotoisin Sun Mushunosta. Kesällä olin pahassa autokolarissa ja paras ystäväni kuoli siinä. Synnytykseni myös käynnistyi ennenaikaisesti siinä tapahtumassa. Olimme ilmeisesti ajamassa tänne Bridleton Bayhin yötä vasten ja jouduimme hirvikolariin.
- Menetin muistini siinä tapahtumassa. En vieläkään muista mitään viimeiseltä viideltä vuodelta. En muista, että olen mennyt naimisiin tai ollut raskaana, joten kyllä olen tosissani kun sanon, että voit koska tahansa tulla koputtamaan ovellemme. Minä olen myös ystävää vailla.
- Vau. En osannut odottaa mitään tuollaista, Kate huokaisi.

***

Illan aikana Kate ja Sinna tutustuivat paremmin toisiinsa. Sinna tarjoutui tekemään heille ruokaa sillä välin kun Kate purki oman huoneensa tavaroita. Sinna sai kuulla, että Kate oli ollut vasta kolmisen vuotta naimisissa miehensä kanssa, kunnes tämä oli kuollut. Alex oli hänen poikapuolensa. Pojan äiti oli kuollut vuotta aiemmin syöpään ja sen jälkeen Alex oli muuttanut isälleen eli heille asumaan.
Katen mies taas oli kuollut työtehtävässä. Hän oli tehnyt stuntin hommia eri elokuvissa ja yksi kohtaus oli mennyt pahasti pieleen. Sosiaaliviranomaiset olivat edellisellä viikolla käyneet Katen luona ja vahvistaneet, että Alexin huoltajuus siirtyisi nyt Katelle. Kate ei ollut enää kestänyt asuntonsa seiniä miehensä kuoltua, joten oli pakannut tavaransa ja muuttanut lapsuudenkotiinsa.
Katen vanhemmat asuivat Del Sol Valleyssa ja viettivät eläkepäiviänsä sen auringossa.
Casidy oli lähes samanikäinen Evelynin kanssa, joten ystävyys tässä pikkukylässä tuntui lähes välttämättömältä.

***

 - Sillä tavalla me tapasimme, Sinna kertoi myös Annalle kun he olivat käymässä nukkumaan.
- Niin surullista, mutta uskon, että teistä tulee hyvät ystävät. Voitte olla suureksi avuksi toisillenne.
 - Niin. Katen seurassa on helppo olla. Ei tarvitse esittää iloista jos ei jaksa. Ja hän on vielä siinä vaiheessa, että ei todellakaan jaksa olla iloinen.
- Minun olisi pitänyt enemmän olla tukenasi. Anteeksi, Anna sanoi.
 - Minä voin jo ihan hyvin. Tai siis, enää ei itketä joka päivä.
 - Sinna sinä olet mahtava. Anna itsellesi vain aikaa. Minusta olet pärjännyt niin hyvin. Olin niin yllättynyt kun Matt kertoi, että Joshkin muutti tänne. Kaiken sen jälkeen mitä koit ja unohdit. Että olit valmis päästämään hänet elämääsi vaikka et muista edes sitä miten hän sinne alun perin edes päätyi.
 - En voi työntää häntä pois. En tiedä, minulla on sellainen tunne, että se ei ole oikein. Hän on Evelynin isä ja hän on mahtava isä. Me olemme naimisissa. Sitä on niin vaikea käsittää. Ja Linnea on poissa, se ainut ihminen keneltä olisin voinut kysyä miten tämä kaikki tapahtui.
 - Olen niin surullinen, että en voi vastata kysymyksiisi. En oikein ymmärrä miksemme me ole sen läheisempiä? Sinä ja Matt olette aina olleet paljon läheisemmät. Haluaisin olla, mutta minusta tuntuu, että teillä vain synkkää jotenkin paremmin.
- Anteeksi, Sinna mutisi.
- Eihän se sinun vikasi ole.
- Minä en ehkä muista viime vuosista mitään, mutta lapsuuden muistan hyvin. Se ei ole vikasi. Vika on minun. Olin mustasukkainen, Sinna paljasti.
- Mustasukkainen? Mistä muka? Anna ihmetteli.
- Sinä olit suosikki.
- En varmasti ollut. Sinna sinä olet heidän biologinen lapsensa, minä en ole. Kait sinä sen tiedät?
- Joo en ole ihan niin ulalla. Mutta sinulla ja isällä oli koripallo. Matt oli aina vaikeuksissa ja äiti aina töissä. Minä unohduin. Minulla oli vain Linnea ja Liam.
- Sinä olet isän prinsessa, Anna huudahti epäuskoisena.
- Ei vaan sinä olet. Minut huomattiin vasta kun te muutitte pois kotoa. Isä oli jokaisessa koristurnauksessasi, kukaan ei ollut minun taidenäyttelyn avajaisissani. Tai niin Josh kertoi.
- Se on totta. Olen pahoillani.
- Minusta tuntui, ettei minua huomattu. Minulle ostettiin kaikkea, mutta te veitte kaiken huomion. Eikä se ole teidän vikanne. Lianan isoveli oli Mattin bestis, joten olimme usein heillä. Matt rupesi katsomaan perääni. Kukaan ei pyytänyt sitä, hän teki sen itse. Matt opetti miten suhtautua luokkakavereiden kateuteen.
- Kamalaa. En ikinä tiennyt, että sinusta tuntuu siltä. Olin liian keskittynyt omiin ongelmiini ja sitten minä tapasin Nathanin. En kait nähnyt muita.
- Ja sitten kun jouduit pyörätuoliin, olit niin masentunut, että sinua oli vaikea lähestyä. Ehkä se johtuu myös ikäerosta.
- Oletko puhunut isälle tai äitille tästä?
- En kait. Tai mistä minä tiedän? Sinna tuumasi.
- Mutta nyt minä olen sinun tukenasi. Sinä voit soittaa myös minulle. Eikö niin?
Sinna kääntyi Annaan ja hymyili.
- Joo. Se olisi kivaa.

 ~

Kestipä taas kauan. Anteeksi. Laitoin tonne sivun yläreunaan pienen infoboxin mistä näkee miten osan edistyminen etenee.