torstai 23. heinäkuuta 2020

93. Mistä kaikki alkoi


- No niin, kakista sitten ulos mitä sinulla on mielessäsi? Sinna tokaisi kun Josh istutti hänet erittäin kalliin ravintolan pöydän ääreen. 
- Minä halusin tuoda vain kauniin vaimoni treffeille, onko siinä jotain pahaa, Josh virnisti poikamaisesti.
- Just joo. Pitäisikö minun uskoa, että keskellä viikkoa sinä saat idean tuoda minut treffeille ja järjestää lapsille hoitajan? Ei kuulosta sinulta, Sinna naurahti.
- No hyvä on, myönnetään, että minulla on yksi juttu. Mutta minusta on silti ihanaa päästä syömään kanssasi kahdestaan ilman pukluliinoja.
- Tiesinhän. No kerrohan sitten.
- Minulle on tarjottu töitä Evergreen Harborista. Tai siis työpaikka ei ole eri, mutta toimipiste on. Siinä kaupungissa on asiat vähän sekaisin ja sinne tarvittaisiin pätevää lakimiestä.
 Sinna hieroi ohimoaan ennen kuin vastasi.
- Puhutko sinä taas muutosta?
- No se on vaan ehdotus. Ja sen ei tarvitse olla pysyvää. Auttaisin työporukan vain alkuun siellä.
Sinna huokaisi raskaasti ja käveli katsomaan horisonttia. 
Hän tarkasteli kaupunkia, jota oli vihannut niin pitkään. Viime aikoina hän oli kuitenkin alkanut tuntemaan sen kotina. 
- En halunnut pahoittaa mieltäsi, Josh sanoi Sinnan seläntakaa.
- Kyse ei ole siitä. Halusin aina pois täältä, mutta nyt minulla on ystävä täällä. Josh, Kate on minun ainoa todella hyvä ystävä ja Matt on täällä ja Annankin kanssa olemme viimein läheisiä.
- Ja niin tulee olemaan tulevaisuudessakin. Meillä on perheet täällä, sinä näkisit Katea edelleen ja videopuhelut on keksitty. 
- En tiedä, lupaan miettiä asiaa, Sinna sanoi ja suuteli miestään hellästi.

***

- Evelyn! Casidy huudahti innoissaan kun näki ystävänsä.
Tytöt riensivät halaamaan toisiaan ja rutistivat toisiaan tiukasti niin kuin heillä oli tapana aina kun he kohtasivat.
- Tulitko leikkimään kanssani?
- Joo! Veljet jäivät kotiin, Evelyn hihkui.
- Tule äkkiä, sain eilen uuden nuken. Saat nimetä sen.
- Onpa kiva nähdä sinua Alex pitkästä aikaa. Yleensä olet aina jossain menossa kun käyn kylässä.
- Kerropa Alex Sinnalle miksi sinä olet kotona, Kate kehotti.
Alex mulkaisi Katea ja katsoi sitten viattomasti Sinnaa.
- Minä olen kotiarestissa.
- Mitä? Miten ihmeessä niin on päässyt käymään? Sinna ihmetteli.
- No, minä potkaisin jalkapallon rehtoria päin, Alex mumisi.
- Mitä?
- Niinpä, voitko kuvitella? Kate päivitteli.
- Me menemme nyt Sinnan kanssa minun huoneeseeni keskustelemaan aikuisten juttuja ja sinä saat tehdä läksysi valmiiksi. Onko selvä?
- Kyllä, poika sanoi juuri ne sanat kuin Kate halusikin kuulla.
- Olit eilen aika kiihtynyt kun soitit. Oletko miettinyt Joshin ehdotusta?
- En tiedä. Siinä olisi puolensa ja miinuksensa.
- No aletaan plussista. Mitä ne ovat?
- Iso plussa olisi, että olisimme kauempana Joshin perheestä. Olisi helpottavaa saada etäisyyttä heihin, Joshin äiti painostaa järjestämään näyttelyn ja Emma, voi Emmasta olisi ihanaa saada etäisyyttä.
- Emma, hänestä olet puhunut paljon viime aikoina. Eikö teillä olisi mahdollisuutta selvittää välejänne?
- En tiedä, en usko. Hän on aina niin sarkastinen minua kohtaan. En ymmärrä miksi hän on sellainen.
- Mitä teille tapahtui? 
- Kyse on jostain vanhasta teinidraamasta. 
- Miten se alkoi?
- No aluksi me olimme oikein hyviä ystäviä. Yökyläiltiin toistemme luona ja kaikkea sellaista mitä teinitytöt nyt tekevät.  Liana oli tietysti paras ystäväni ja vietin heillä todella paljon aikaa ja samalla tietysti vietin paljon aikaa Liamin kanssa. Ja kyllä minä tiesin, että Liam oli ihastunut minuun ja minäkin vähän häneen.
- Miten tästä päädyttiin siihen, että te ette enää olleet Emman kanssa ystäviä.
- Kaikki alkoi varmaan silloin kun me oltiin 16- vuotiaita. Hengailin todella paljon Liamin kanssa välillä ilman Lianaakin. Todella monet luulivat, että me seurusteltiin ja kai se siltä vaikutti. Sitten kerran Josh tarjosi minulle kyydin kotiin kuntosalilta ja me suudeltiin. Kerroin siitä Liamille ja vähän sen jälkeen hän alkoi seurustella Emman kanssa.
- Okei, mitä sitten tapahtui? Kate tiedusteli uteliaana.
- No Josh lähti opiskelemaan eikä se siinä vaiheessa edennyt sitä yhtä suudelmaa pidemmälle. Sitten kun olimme 17- vuotiaita Emma eräänä päivänä tuli raivoamaan minulle pääpunaisena ja väitti, että olen pilannut hänen ja Liamin suhteen ja katkaisi välit kanssani.
- Pilasitko sinä ne? Kate kysyi silmät pyöreinä.
- No en! Mutta Emma käänsi kaikki meidän yhteiset ystävät minua ja Lianaa vastaan ja ajattelin, että ihan sama. Rupesin seurustelemaan Liamin kanssa. 

~

4 kommenttia:

  1. Hyvä osa! Tykkään sun kirjotustyylistä ja tavasta ottaa kuvia :) vähän piti muistella kuka on kukakin, kun siitä on niin kauan aikaa.

    Odotan innolla päättävätkö Sinna ja Josh muuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista. <3 Mun itsenikin piti kahlata tarinaa läpi, että pääsin vähän kärryille, että mitä perheessä on tapahtunut.

      Poista
  2. Ihana nähdä, että Sinna ja Josh ovat nyt onnellisia. Varsinkin Sinnalle on tapahtunut niin paljon kaikkea, että on hienoa nähdä, että hän voi jälleen hyvin. Hänellä on hyvät välit perheeseensä, ystävä ja niin edelleen. Yksi juttu, mitä ehkä toivoisin tapahtuvan, olisi se, että Sinna ja Emma edes yrittäisivät puhua asiat selviksi. Ei heistä tarvitsisi mitään ylimpiä ystävyksiä toki tulla, mutta olisi se silti hyvä juttu selvittää asiat. Ehkä sitten Sinna ei olisi niin kovin ahdistunut miehensä siskon seurasta, tuli muuttoa tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Sinna on kyllä ansainnut kaiken kokemansa jälkeen olla onnellinen. Seuraavassa osassa nähdään teini-ikäiset Sinna ja Emma.
      Kiitos kommentista!<3

      Poista