92. Prinsessa

 - Kotona ollaan! Nathan huikkasi Annan seläntakaa. 

 - Luulin, että tulet vasta huomenna! Anna kiljahti ja juoksi miehen syliin.

 Nathan pyöräytti Annan kerran ympäri ja virnisti.

 - Ennätin aikaisemmalle lennolle.

 - Ihanaa kun olet kotona. Meillä oli sinua kamala ikävä.

 - Minullakin oli teitä kamala ikävä, Nathan sanoi suudelmien keskellä.

- En halua päästää irti sinusta, Anna sanoi ja painoi uuden suudelman miehensä huulille.

- Ei tarvitsekaan, Nathan sanoi lempeästi.

 - Kauanko olet tällä kertaa kotona?

- Seuraavat pelit on kotipelejä, että tällä kertaa olen pidempään.

- Isi, isi! kuului pieni hento ääni Nathanin takaa ja hän irrotti oteensa vaimostaan.

- No mutta kukas se täällä on?

***

 - Kävin tänään Lisan kanssa katsomassa Sinnan kaksosia.

 - Jaahas, eikait vauvakuume iskenyt?

- Entä jos iskikin? Emme me tästä ainakaan enää nuorru.

- Mitä, oletko tosissasi? Nathan naurahti.

- Ehkä? Mitäs siihen sanot.

 - Äiti kirja, äiti kirja! Lisa sanoi väliin ja tyrkytti äidilleen hakemaansa kirjaa.

- Odota hetki kulta, Anna hymyili ja sipaisi tytön poskea. 

- Mitä isukki sanoo? Anna sanoi ja tuijotti Nathania.

 - Katsotaan, Nathan hymyili ja suikkasi nopean suukon Annalle. 

- Lue nyt vain se tarina tytölle ja mietitään muita juttuja myöhemmin.

 Vai, että lisää lapsia Anna halusi taloon. Ei Nathanilla ollut mitään lapsia vastaan, häntä vain mietitytti liikkuva työnsä. Anna joutui nytkin olemaan paljon Lisan kanssa kahdestaan.

Nathan vilkaisi tyytyväisen näköistä tyttöä kun Anna luki tälle. Eikait yhdestä lisää niin kauheasti haittaa voisi olla?

***

- Te saitte juuri ruokaa, mikäs teillä nyt on hätänä? Sinna yritti leperrellä pienokaisille, mutta huuto oli korvia vihlovaa.

- Te herätätte siskon tuolla menolla, sitten meillä kellään ei ole enää hauskaa.

- Minulla on sellainen tunne, että te ette aio nukkua tänä yönä. Vai olenko väärässä? Sinna huokaisi väsyneenä. Tulisipa Josh pian kotiin töistä.

- No niin Blake, Chase rauhoittui. Eikö sinunkin pitäisi?

Itku ei ollut kaukana kun Sinna kuuli portaikosta tömisevät juoksuaskeleet. Evelyn oli hereillä. Kaikki kolme lasta olivat hereillä ja kello oli reippaasti yli uniajan. Huoneen ovi aukesi tömähtäen seinään ja ilmoille kajahti paljon vaativampi ujellus kuin kummastakaan pienestä pojasta lähti yhteensä.

Olisi vähättelyä sanoa, että Evelyn ei aivan ollut sopeutunut vauva-arkeen. Raskausaika oli mennyt hyvin, tyttö oli välillä jopa osoittanut innostuksen merkkejä ja kertonut kaikille, että hänestä tulee isosisko. Mutta riemu oli kaukaanta siitä kun pikkuveljet saapuivat kotiin. Evelyn oli pariinkin kertaan vaatinut äitiä laittamaan pikkuveljet takaisin mahaan. Evelyn ei suostunut ymmärtämään miksi se ei muka onnistuisi.

Kyllä Sinna ymmärsi pientä tyttöään. Evelynhän oli aiemmin ollut perheen ainoa huomion keskipiste ja nyt se asema oli riistetty häneltä. Tytön ei ollut helppoa hyväksyä, ettei hän ollut enää perheen vauva. Kaksoset kun nyt vain sattuivat viemään aika paljon isin ja äidin aikaa.

- Äitiii! Äitiii!

- Evelyn kiltti, veljet ovat juuri nukahtamassa.

Tyttö alkoi kiljua niin kovaan kuin pienistä keuhkoista ilmaa riitti.

- Kukaan ei välitä minusta! Evelyn nyyhkytti ja polki jalkaa lattiaan.

- Evelyn, tuo ei ole ollenkaan totta. 

- Minä rakastan sinua hyvin paljon ja isä myös. Mutta veljet ovat hyvin pieniä, he tarvitsevat apua ihan kaikessa. Me hoidimme sinua samalla tavalla kun olit vauva. Mutta nyt sinä olet iso tyttö, etkö olekin?

- E-en. Olen tosi pieni, Evelyn vastasi huuliväpättäen. 

- Äitin pitää nyt katsoa Chasea, kuuletko itkun? Eihän ole kiva, että veli itkee?

- Tyhmä Chase!

- Oliko tuo nyt kivasti sanottu veljelle? Olisiko sinusta kivaa, että sinulle sanottaisiin noin Evelyn?

- Tyhmä äiti! Tyhmä, tyhmä, tyhmä!

Sinnan olisi tehnyt mieli yhtyä itkuun, kyyneleet polttelivat silmänurkassa.

- Mitä ihmettä täällä tapahtuu? Josh kysyi tullessaan kotiin. Kauhea ulina kaikui pihatielle asti.

- Saatko sinä puhua äidille noin? 

- E- en saa.

- Mitä sinun pitää nyt sanoa?

- Anteeksi äiti.

- Saat anteeksi kulta. Antaisitko sinä isän nyt peitellä sinut sänkyyn?

- Isi syliin.

- Eiköhän mennä sitten? Sano äitille ja veljille hyvää yötä.

- Hyvää yötä äiti, hyvää yötä Chase, hyvää yötä Blake.

- Tiedäthän sinä kulta, että olet edelleen isän pikku prinsessa?

- Äiti on aina vaan Blaken ja Chasen kanssa, Evelyn valitti.

- Tiedän, että olet tottunut olemaan äidin kanssa paljon kahdestaan, mutta mieti kun veljet tuosta vähän kasvavat niin pääset leikkimään heidän kanssaan. 

- Enkö minä riitä?

- Voi pikkuinen, Josh huokaisi ja silitti hellästi tyttärensä päätä.

Josh istui niin kauan Evelynin vuoteenpäässä, että tyttö nukahti.

~

Mulla meni kauheesti aikaa, että pääsin kirjottamaan tätä kun en meinannut osata avata tätä uudistunutta bloggeria. :D Mutta tässä uusi osa nyt on. Ja ihanaa kun tarinan pariin on eksynyt uusia lukijoita. <3