90. Eilen, tänään ja huomenna

Yhdeksäskymmenes osa. Jopas on osia kertynyt tälle tarinalle.

Tällä kertaa vähän pidempi osa luettavaksi. Olkaa hyvät. :)

***

 - Te tulittekin koko perheen voimin. Mukava nähdä pitkästä aikaa Sinna.

Sinna vastasi huomautukseen nolosti hymyillen.

 - Tyttö kasvaa silmissä, Lauren vastasi säteillen kun näki Evelynin pitävän molempia vanhempiaan käsistä.

 - Voi miten suloinen sinä olet, Lauren sanoi mielissään kun huomasi tytön päällä hänen ostamansa mekon.

 - Tulkaahan sitten peremmälle.

- Ihanaa kun tulitte, Lauren sanoi ja halaisi poikaansa. 

***

 - Josh sinun pitäisi kyllä ajaa tuo parta.

- Minusta se sopii minulle.

 - Lisää, Evelyn tuli vaatimaan äitinsä viereen.

- Sinä söit jo monta kulta, Sinna sanoi lempeästi.

- Lisää!

- Evelyn, Josh sanoi tiukasti.

- Voi kyllä hän nyt vielä yhden voi ottaa, Lauren sanoi katsoen pikkutyttöön.

- Evelyn sinun piti ottaa vain yksi, Josh torui.

Pikkutyttö juoksi sohvalle kahden keksinä kanssa ja virnuili ilkikurisesti isälleen.

- Kerrankos sitä, Lauren hymyili.

 - Sinna sinun pitäisi alkaa taas järjestämään taidenäyttelyitä, Lauren kannusti.

 - Minun?

- Tietenkin, kait sinä vielä maalaat?

- Tietenkin, mutta..

- Ei mitään muttia. Minä voisin järjestää asian. Tunnen monia alan ihmisiä.

 - Rakas, ehkä Sinnalla ei nyt ole aikaa sellaiselle. Uusi lapsikin tulossa.

- No ehkä sitten kun lapsi on syntynyt, Lauren mietti.

 - Meille tulee kaksoset äiti, Josh kertoi.

 - Kaksoset?

- Kaksi poikaa, Josh hymyili leveästi.

 - Kaksi poikaa? Voi voi, siitä tulee rankkaa, Lauren henkäisi.

- Ihan hyvin se varmasti menee, Joshin isä sanoi.

- Me pärjäämme kyllä äiti.

Sinna tunsi pienen ahdistuksen poikasen tekevän tuloaan. Lauren oli oikeassa, siitä tulisi rankkaa. Kaksi poikaa, kaksi vilkasta pientä poikaa. Miten hänen silmänsä riittäisi tarkkailemaan kaikkia lapsia samaan aikaan. Pitäisikö hänen yksin olla kotona kaikkien lasten kanssa kun Josh oli töissä

***

 - Yäää!!

- Ei tullut pipiä kulta, kaikki hyvin. 

- Yäääää!!

 Räkää ja kyyneleitä valui Sinnan puserolle kun Evelyn vaikeroi hänen sylissään. 

- Zoe, tyttö nyyhkytti.

- Zoe on kotona. 

- Zoe!

- Näet hänet kotona.

- Pitäisikö meidän lähteä kotiin? Evelyn pitäisi saada nukkumaan, Sinna totesi.

- EI NUKU! Evelyn huusi.

- Joo, lähdetään. Tulen käymään taas ensi viikolla äiti.

***

 - Me oltiin eilen Joshin vanhemmilla, Sinna tuhahti perheelleen.
- Ei kait se nyt niin kamalaa ollut? Jenny kysyi lempeästi.

- Siellä on vain niin muodollista. Josh katsoi, että Evelyn on puettu viimeisen päälle ja minunkin piti laittautua!
- Taisi tehdä tiukkaa vähän laittautua? Matt virnisti.

- Heh, heh! Sinna puuskahti veljensä kommentille.

 - No perheet ovat erilaisia. Välillä on hyvä poistua omalta mukavuusalueeltaan, Jenny totesi.

- He ovat Joshin perhe, et voi vältellä heitä. Kuvittele kun Josh ei haluaisi nähdä meitä ikinä, Anna liittyi keskusteluun.

***

- Muistatko mitä pitää tehdä kun kävelee tien yli?

 - Pitää katsoa tuleeko autoja, eikö niin äiti?

 - Kyllä. Hienosti tiesit kulta.

- Äiti ei kyllä enää oikein jaksa kantaa sinua. Jaksaisitko sinä kävellä?

 - Eikö jaksa?
- No ei oikein. Äitin pitää koko ajan kantaa pikku veikkoja vatsassa.

- Painaako pikkuveikat?
- Kyllä he vähän painavat.

 - Äitin on nyt pakko laskea sinut maahan. Lupaatko olla juoksematta tielle?
Evelyn nyökkäsi tarmokkaasti.

Sinna kaiveli taskujaan ja huokaisi.
- Äitin pitää soittaa isille. Seisothan nätisti siinä? Evelyn nyökkäsi taas vastaukseksi.

- Onko kaikki hyvin? Josh kysyi huolestuneena langan toisessa päässä.
- Tietenkin, mutta minä unohdin avaimet kotiin kun lähdimme puistoon Evelynin kanssa.

- Unohdit kotiin? Josh sanoi kuulostaen ärtyneeltä.
- No ei se ole iso juttu. Pääsetkö tulemaan?
- Minun pitää viimeistellä yksi työjuttu vielä. Voitteko kävellä tänne toimistolle niin lähdetään kotiin sitten yhtä matkaa?
- No ei kai tässä muukaan auta.

***

- Tämä se kait on. Auttaako äiti portaissa?
- Ei tarvi.

- Hei, tulin tapaamaan Joshia. 

 - Onko teillä varattuna aika?

- Olen Joshin vaimo. Puhuimme äsken puhelimessa.

 - Olet Sinna? nainen kysyi silmät laajeten.

- Joo. Onko Josh missä? Sinna kysyi rypistäen otsaansa.

- Hänen huoneensa on tuossa selkäni takana. Menkää vaan sisään, nainen hymyili.
Sophie ei voinut uskoa, että hänen edessään seisoi Sinna Garia, tai siis Wilden. Hänen olohuoneensa seinällä oli naisen maalaama taulu. Opiskeluaikanaan Sophie oli joutunut säästämään pitkään, että oli saanut ostettua sen. Ja tuossa nainen nyt oli, hänen edessään.

Sinna käänsi päänsä vaivautuneena poispäin naisesta. Miksi nainen tuijotti?

 Sinna tunsi epämieluisan tunteen sisällään kun käveli naisen ohi Joshin toimistoon. Mitä tämä oli? Hän tunsi itsensä yht'äkkiä ärtyneeksi. Saattoiko olla, että hän oli mustasukkanen? Mutta miksi?

 - Isiii!

 - Hei. Onko työt vielä kesken?

 - No hei kulta. Kukas se tänne tuli?

 - Sain työt juuri valmiiksi.

Sinna lysähti väsähtäneenä tuolille ja voihkasi.
- Onko kaikki hyvin?
- Joo, ei tässä mitään.

 - Vähän supistelee. Se menee kohta ohi.
Josh istahti Sinnan viereen.
- Meidän pitää mennä lääkäriin.

 - Se johtuu vain siitä kun olen ollut tänään niin paljon liikkeessä. Se helpottaa kun pääsen kotiin lepäämään.
- Sinun olisi pitänyt sanoa puhelimessa, jos käveleminen oli liikaa.
- Minulla oli silloin ihan hyvä olo. Älä hössötä, kaikki on hyvin.

 - Lähdetään kotiin.
- Toki, mutta ensiksi mennään lääkärin kautta.
- Oletko tosissasi?
- Jep.

***

 - Pitäisikö sinun loppuraskaudeksi mennä Emman luokse kun minä olen töissä?

 - No ei! Lääkärihän sanoi, että kaikki on ihan hyvin.

 - Joo, mutta hän sanoi myös, että voisi olla hyvä aika lopettaa Evelynin nosteleminen.

 - No Evelyn osaa jo kävellä. Jos me pysymme kotona kaikki on hyvin. Ei enää lenkkejä puistoon vaan pysymme omalla pihalla. Okei?

 - No seurataan tilannetta. Mutta jossain vaiheessa sinä tarvitset apua. Kaksosethan voivat syntyä eteuajassa.

- Jutellaan siitä sitten lähempänä. Menen nyt kylpyyn, syötätkö Evelynin?
- Tietenkin.

***

 - Evelyn kulta, mikset syö? Sinna kysyi kun saapui kylvystä ja löysi tytön kiukuttelemasta.

 - Pienet iltakänkkäränkät, anna huutaa jos siltä tuntuu.

- ÄÄÄÄ!!!

 - Älä turhaan nouse. Saat tämän, Josh sanoi ja ojensi lautasen Sinnalle.

- Ota pois! Evelyn vaati kun oli viimein saanut syödyksi.
- Saat nyt odottaa, että isä ja äiti saa syödyksi, Josh vastasi.

***

 - Ei nuku!
- Aivan varmasti nukuttaa. Laitahan nyt pää tyynyyn.

 - Äiti satu.
- Ei kun sinä käyt nyt nukkumaan, Josh sanoi.
- Äiti satu.

 - Jos ihan lyhyt, Sinna sanoi ja hymyili pehmeästi.
- Vai niin. Minut taidettiin sitten jyrätä, Josh hymähti.

***

 - Kuule Zoe, sinun pitää nyt olla valpaana kotona, ettei Sinna nostele mitään kun minä olen töissä.
- Fuf.

 - Minun täytyy varmaan tulla ruokatauoilla käyttämään sinua ulkona. Vai pitäisikö palkata joku teini ulkoiluttamaan sinua? Mitä sanot?
- Fuf.

***

 - Hei mikä on? Josh kysyi ja kiiruhti Sinnan luo kun tuli lenkiltä kotiin.
- Ei mikään.

- No ei siltä vaikuta. Mitä jos kertoisit? Josh sanoi pyyhkien kyyneleen Sinnan silmänurkasta.

 - Rakastatko sinä minua?
- Mitä? Josh kysyi hämmentyneenä.
- Että rakastatko sinä minua?

 - Tietenkin. Mistä nyt tuulee?
- Ehkä rakastit joskus, mutta nyt minä olen ihan eri. Olen heikko, ehkä sinä rakastuit siihen itsevarmaan naiseen, joka minä joskus olin.

 - Mitä puhetta? Minä rakastan sinua edelleen ja se itsevarma nainen on edelleen jossain. Hän vain kerää vähän voimia, että jaksaa taas, Josh sanoi lempeästi ja siveli hellästi Sinnan poskea.
- Kuka se nainen on?
- Kenestähän mahdat puhua? Josh ihmetteli puheenvaihdosta.
- No siitä brunetesta, joka oli toimistollasi.
- No jos oikein mietit, saatat tulla siihen johtopäätökseen, että hän on työkaverini. Vai mitä luulet?
- Hän on kaunis ja hyvin pukeutunut ja minä.. no minä olen vähän hompsuinen.

 Joshin kulmat kohosivat hämmennyksestä.
- En pidä suunnasta johon tämä keskustelu on johtamassa. Syytätkö jostain minua?
- Kunhan sanoin. Hän nyt vain näyttää paremmalta kuin minä, Sinna totesi.
- Älä nyt suutu, mutta oletko sinä kenties mustasukkainen?
- Pitäisikö minun olla? Sinna tiuskaisi ja yritti lähteä pois, mutta Josh otti naisen tiukkaan halaukseen.

- Ei pitäisi. Sinulla ei ole mitään syytä olla mustasukkainen. Minä rakastan sinua, rakastin eilen, rakastan tänään ja rakastan huomenna.
- Vaikka minä olen ihan onneton, Sinna nyyhkytti miehen sylissä.
- Etkä ole. Sinulla on tunteet nyt vain vähän pinnassa.
- Minäkin rakastan sinua, Sinna kuiskasi ja jokin lämmin läikähti Joshin sydämessä. Se taisi olla ensimmäinen kerta vuosiin kun Sinna lausui ne sanat miehelle.

~