88. Asiat tapahtuvat

 - Hei, kaikki hyvin?
- Mm..
- Onko se ihan hirveä?

 - Ei, Sinna nyyhkäisi.
- Miksi sitten itket? Josh kysyi hämillään.
- Kun olen niin helpottunut. Pelkäsin, että se on kerrostalo. Olin ihan varma, että se on.

 - Sen piti olla. Olin jo menossa allekirjoittamaan papereita.
- Mitä tapahtui?
Josh nosti Sinnan syliinsä ja loi syvän katseen naiseen.

 - Anna lähetti minulle linkin tästä sähköpostiin ja kirjoitti liitesanoiksi, että kait tiedät, että sinulla on vaihtoehtoja.
- Annako?
- Siskosi taitaa sittenkin tuntea sinut aika hyvin vai mitä?
- En tiedä mitä sanoa, Sinna sopersi.
- Kiität häntä kun tapaat hänet seuraavan kerran. Hän myös kertoi, että te olette lapsina asuneet tässä tontilla. Talo on tietenkin eri, mutta täällä sinä olet asunut ensimmäiset vuotesi.

- En muista sitä.
- Olit silloin kuulemma tosi pieni. Mitä sanot, haetaanko Evelyn kotiin vanhemmiltasi? Josh kysyi ja painoi hellän suudelman Sinnan huulille.

- Joo, se olisi mukavaa.

***

 - Matt sanoi, että isä on vanhentunut kauheasti, miltä sinusta näytti?

 - Minusta hän näytti ihan ikäiseltään, Josh naurahti.

***

 - Vau, sinähän olet saanut paljon aikaan täällä.

 - Parempi onkin. Viikon päästä on avajaiset.

 - Tämä on kyllä hieno. Tästä tulee varmasti suosittu.
- Parempi olisi. Olen käyttänyt tähän ihan hirveästi rahaa, Kate sanoi naurahtaen.

***

 - Oletko saanut asuntosi myös jo laitettua?
- No en todellakaan. Tämän kanssa on ihan tarpeeksi ollut tekemistä. Lasten huoneet ovat ainoat valmiit.

- Voin tulla auttamaan. Meillä on jo kaikki tavarat paikallaan. Anna oli käynyt järjestelemässä suurimman osan ennen kuin olimme edes muuttaneet.

 - Se olisi mahtavaa, kiitos.

 - Oletko päässyt sinuiksi jo sen kanssa, että asut taas täällä?

- Tässä on vielä totuttelemista. Olen viime aikoina tuntenut itseni tosi huonovointiseksi. Ehkä se on jotain posttraumaattista oireilua?

***

 - Sinna, miten olet voinut?

 - Ihan hyvin isä, Sinna vastasi ja siirsi hermostuneena jalkaansa.

 - Et kuulosta vakuuttuneelta. Mikä hätänä? Thomas kysyi huolestuneena.
- Ei mikään. Olen välillä vain tosi väsynyt.

- Millä tavalla väsynyt? Oletko masentunut? Jenny kysyi ja käveli tyttärensä luokse.

 - En kait. En minä tiedä. Välillä vain väsyttää niin hirveästi ja on tosi huono-olo.

 - Huono-olo? Oksettaako?

 - Joskus. Mitä ajat takaa?

 Thomas virnisti taustalla huvittuneena.

- Sinna, mennään yläkertaan, Jenny ehdotti.

***

 - Kulta, koska olet viimeeksi käynyt lääkärissä?

 - Brindleton Bayssa. On siitä jo aikaa.

 - Oletko ajatellut, että voisit mahdollisesti olla raskaana?

 - Mitä?

 - Voisiko se olla selitys sinun oireillesi kulta?

 Kyyneleet kohosivat Sinnan silmiin.
- En ole valmis. Miksi kaikki tapahtuu niin nopeasti?

 Sinna purskahti itkuun ja kaatui nyyhkyttämään äitinsä syliin.
- Kulta kaikki on hyvin. Sinä pärjäät kyllä. Et ole yksin.

- Kaikki tapahtuu aina vain niin nopeasti. Minusta tuntuu, etten hallitse omaa elämääni. Liana, Josh, Evelyn ja nyt tämä.
- Sinä pärjäät kyllä, eikö niin? Ja nyt sinä asut taas täällä. Me autamme sinua, Matt auttaa sinua ja Anna myös. Josh on hyvä isä, eikö olekin?
- On. Hän on mahtava.

~