64. Teinielämää

 - Tulkaa auttamaan, ei tää tästä itsestään valmistu, Liam valitti.

 - Meneekö tässä kauan? Mä haluan ehtiä leikkiä vielä ennen kuin joudun lähtemään kotiin, Sinna valitti.

 - Minä haluan täydet pisteet tästä projektista joten tehkää parhaanne! Liam komensi.

- Mikset tee tätä sitten yksin? tytöt valittivat.

 - Koska tämä on ryhmätyö!

- Jaa jaa. Mihin sinä tuota kirjaa tarvitset? Sinna ihmetteli.

- No siihen, että saamme tästä ehjän.

- Älä ole turhan tarkka. Saamme tämän nopeammin valmiiksi ilman sitä, Liana sanoi.

***

-Katsokaa nyt, se ei toimi! Tämä on teidän syytänne, Liam huusi.

- Joudummeko me aloittamaan alusta, tytöt marisivat.

- Oma vikanne.

***

 - Ja sinne menee! Anna hihkaisi.

 - Toi oli hyvä. Oot harjotellu, Nathan kehui.
- Vähän isän kanssa, Anna sanoi punastuen.

 - Kato ketkä tuolla on, Hannah osoitti ystävälleen.

 - Miksi se on nykyään aina Annan kanssa? Mandy parahti.

 - Ne vaan pelaa koripalloa. Ei se mitään merkitse, Hannah vakuutteli.

 - Mennään keskeyttämään se! Mandy innostui.
- Oletko aivan varma?
- Olen.

 - Uskomatonta, Anna henkäisi.

 - Eikö ollutkin makee? Nathan intoili ja antoi yläläpyn tytölle.

 - Hei Nathan, Mandy hihkaisi ja käveli Nathanin ja Annan luo.

 - Hei Anna, Mandy sanoi viileästi tullessaan seisomaan tytön viereen.
Anna tyytyi vain rypistämään kulmiaan pettyneenä.

 - Saadaanko me liittyä seuraan? Mandy kysyi rohkeasti.
- No tuota.. Meillä oli oikeastaan suunnitelmia Annan kanssa, Nathan sanoi kiusaantuneena koska ei halunnyt Mandya ja Hannahia heidän seuraansa.

 - Muutakin kuin pelaamista? Mandy kysyi epäuskoisena ja Anna tuijotti poikaa ihmeissään.
Tyttöjen katseet saivat pojan kiusaantumaan.

 - No eikait sille sitten mitään voi, Mandy huokaisi pettyneenä.

- Niin. Meidän pitää nyt mennä, Nathan sanoi ja tarttui Annaa kädestä ja johdatti heidät pois tyttöjen luota.

***

- Mä asun tässä lähellä. Haluaisitko sä tulla käymään? Nathan kysyi.
- Joo, Anna sanoi ujosti.

Nathan avasi oven ja Anna astui sydänpamppaillen pojan kotiin. Asunto oli hyvin erilainen kuin heillä.

- Tää on vähän pieni. Me asutaan äitin kanssa kahdestaan täällä.
- Tää on kiva, Anna sanoi kun ei tiennyt mitä muutakaan vastaisi.

- Tääl on mun huone.

Anna ei ollut ikinä käynyt kenenkään muun pojan huoneessa kuin veljensä.

- Tosi tyylikäs huone, Anna sanoi.
- Kiitti. Mä sain sisustaa tän ite.

Anna kierteli huoneessa ja hänen silmiinsä osui kaksi valokuvaa kirjoituspöydän yläpuolella.

Puna karahti tytön kasvoille kun hän tunnisti itsensä valokuvista. Mistä ihmeestä Nathan oli saanut hänen luokkakuvansa ja hänen ystävänsä ottaman valokuvan viime vuodelta?

- Hitto, Nathan parahti. Hän oli unohtanut valokuvat kutsuessaan Annan kylään.

- Mä voin selittää, Nathan mumisi tytön selätakaa.

Varovasti Anna kääntyi pojan puoleen.

- Mä sain ne kuvat yheltä mun kaverilta.

- Okei.

- Tota, mä oon ollu ihastunut suhun jo vähän aikaa, Nathan tunnusti nolona.

- Oikeesti, Anna kysyi uskomatta korviaan.

- Joo.

- Tota, entä sä? Onko sulla mitään tunteita mua kohtaan? Nathan kysyi epävarmana.

Annasta tuntui, että hänen sydämensä voisi pomppia hänen rinnastaan ulos.
- Minä, Anna aloitti mutta ottikin askeleen lähemmäs poikaa ja uskaltautui painamaan huulensa pojan huulille.

Anna tunsi miten pojan huulet kääntyivät virnistykseen suudelman keskellä.
- Onko sulla mitään menoa tänään? Nathan kysyi.
- Ei.
- Haluaisitko sä jäädä vaikka katsomaan jotain leffaa?
- Se ois kivaa.

***

 - Reissaajat saapuivat takaisin kotiin, Thomas ilmoitti kun astui eteiseen.

 - Vihdoinkin, Jenny hihkaisi ja juoksi vetämään Mattin syliinsä.

 - Miten matka meni?
- Ihan ok, Matt vastasi lyhyesti.
- No oliko sinulla edes mukavaa?
- Ihan ok.
- Vai niin. No mukava saada sinut takaisin kotiin, Jenny sanoi ja painoi suukon pojan poskelle.
- Äiti, Matt huokaisi.

 - Saanko minäkin suukon?
- Tietenkin rakas. Ehti tulla jo ikävä.

 - Yök. Lopetakaa, silmät repeävät.

 - No onkos teillä pojilla nälkä?

 - Missäs Anna on? Thomas havaitsi yht'äkkiä yhden puuttuvan.
- Se ei ole vielä tullut kotiin, Sinna tiesi kertoa.

 - Kellohan on jo yhdeksän ja huomenna on koulua.

***

Toisaalla Anna oli unohtanut täysin ajankulun.

- Paljonko kello on? Anna kysyi kun elokuvan lopputekstit alkoivat pyöriä ruudulla.
Nathan kaivoin kännykän taskustaan ja vilkaisi näyttöä.
- Kymmenen yli yhdeksän.
- Voi ei! Anna huudahti.

***

 - Anna on varmaan Nathanin kanssa, Matt totesi pistäessään ruokaa suuhunsa.
- Anna sanoi menevänsä pelaamaan koripalloa jonkun ystävänsä kanssa, Jenny totesi.

 - Eli Nathanin, Matt naurahti.

 - Kuka tämä poika oikein on? Thomas kysyi syyttävästi ja tuijotti vaimoaan.
- En minä tiedä. Matt, mistä sinä tiedät, että Anna on muka tämän pojan kanssa? Hän ei ole ikinä puhunut kenestäkään.

- Nathan on koulun koripallojoukkueessa ja olen nähnyt Annan pelaavan hänen kanssaan.
- Minä en pidä tästä, Thomas totesi.

- Vihdoinkin, Jenny huokaisi kun avain kävi ovessa.

***

- Olet myöhässä, Jenny sanoi ennen kuin Anna oli edes asunnossa sisällä.

 - Anteeksi. En huomannut ajankulua ja kännykkä oli unohtunut äänettömälle.

- Missä sinä olit? Thomas kysyi syyttävästi.

 - Isä, olette tulleet kotiin.
- Vastaa ole hyvä.

 - Olin pelaamassa yhen kaverin kanssa ja sen jälkeen me mentiin katsomaan leffaa sen luokse.

- Sä olit Nathanin luona, etkö ollutkin? Matt kysyi virnistäen.
- Onko se totta Anna? Thomas hermostui.

 - Miksi sä teet noin? Anna tiuskaisi veljelleen.

 - Eli se on totta! Millä luvalla sinä menit hänen luokseen?

- Tarvitseeko mun kysyä muka lupa jos meen kaverille kylään!

 - Tästä lähtien kyllä. Olet kotiarestissa!
- Isä! Et voi tehdä noin.
- Tein jo!
- Tästä saa hyvän kotivideon, Matt myhäili vieressä.

 - Matt mene huoneeseesi, Jenny sanoi.
- Thomas, ei ole syytä huutaa.
- Eikö muka sinusta! Tämä on vakava asia!

 - Tämä oli ensimmäinen kerta kun Anna myöhästyi. Etkö ole vähän liian jyrkkä?
- Mutta se poika! Thomas hikeentyi jälleen.

 - Rauhoitu rakas. Anna mene huoneeseesi. Puhumme tästä huomenna, Jenny sanoi ja tarttui miestään käsistä.

 - Hyvää yötä! Anna puhahti vihaisesti ja marssi huoneeseensa.

- Thomas, hän on teini nyt.

- En taida olla valmis siihen vielä.
- Tiedän. Mutta kait sinä tajuat, että ylireagoit vähän, Jenny hymyili.

~

Sainpas kirjoitettua tämän osan viimein. 
Toivottavasti piditte. :)