48. Lähdön hetki

 - No koskas on sinun vuorosi? Joanna vitsaili.

 - Ugh. Älä viitsi, Thomas puuskahti ja katsahti edessään olevaa pariskuntaa.

 Että Dianakin sortui moiseen haihatteluun.

 Thomas oli hämmästynyt kun oli nähnyt tätinsä hempeän värisen puvun. Yleensä niin räikeästi pukeutuva Diana oli pukeutunut vaalean vilotettiin vanhanaikaiseen mekkoon.

 Viileä pukumieskin yllätti vetämällä Dianan syliinsä tahdon jälkeen.

 ***

 - Mikset ottanut Jennyä mukaan? Janna uteli.

- Miksi olisin?

- Miksi ei?

- Hänellä oli työvuoro.

- Jaa. Mitäs mieltä olet tästä talosta? 

- Ihan ok. Kuinka niin?

- Sinullakin on isompi! Olisin luullut, että he muuttaavat johonkin hienompaan kun Jonas on kiinteistövälittäjä. Ja miksi he tänne erämaahan muuttivat? Janna arvosteli.

- Ehkä he halusivat kauas sukulaisista? Thomas ehdotti.

- No, se olisi kyllä ymmärrettävää, Janna myönsi.

***

 Jenny pysähtyi kun seinään kun näki tiellä kävelevän naisen.

 Nainen pysähtyi ja katsoi hämmentyneenä Jennyyn.

 - Jenny? nainen hengähti ja otti askeleen lähemmäs.

 Jenny katsoi säikähtäneenä naiseen ja ryntäsi sisälle asuntoon.

 Hitto. Hänen oli pakko lähteä työharjoittelupaikkaan. Hän kiersi takapihalle ja toivoi, ettei Cherry odottaisi häntä siellä.

 Miten hän pystyisi keskittymään enää työntekoon tämän jälkeen?

 - Eikait hän vain asunut samassa kaupungissa sen naisen kanssa?

 Hänen olisi päästävä pois täältä!

***

 Aamuyöstä Jenny laahusti väsyneenä takaisin kotiin.

 Väsyneenä hän istahti sängylleen ja mietti mitä tekisi.

***

 Seuraavana päivänä kun Thomas tuli kotiin hän oli hyvin hämillään kun ei löytänty Jennyä mistään. Ei edes lappua.

- Missä sinä olet?

- Isän luona. 

- Mikset kertonut, että olet mennossa vierailulle?

- Tämä nyt oli tälläinen päähänpisto. Tulen ensi viikolla takaisin.

- Onhan kaikki hyvin.

- Tietenkin. Olet hyvin ystävällinen kun olet huolissasi, mutta kaikki on tosiaan hyvin. Nähdään maanantaina.

***

 - No aiotko sinä kertoa miksi häivyit sillä tavalla? Thomas kysyi kun Jenny viimein palasi kotiin.

 - Minähän sanoin jo! Tarvitsin pientä lomaa.

- Oletko vihainen minulle jostain kun tiuskit tuolla tavalla?

 - En minä tiuski! Miksi sinä tenttaat minua?

 - Anteeksi. Olen vain huolissani, koska en ole ikinä nähnyt sinua noin tuohtuneena.
- En minä ole tuohtunut. Mitä sinä oikein hössötät siinä koko ajan! Jenny huusi ja tömisteli yläkertaan.

Mitä ihmettä? Thomas ajatteli ja laahusti tv:n luokse.
Jenny oli ihan outo.

 Pian pihalta kuului kenkien kopinaa ja sitten ovikello soi.

 Thomas hämmästyi suuresti kun naapurin rouva astui ovesta sisään.
- Anteeksi häiriö. Sattuisiko Jenny asumaan täällä?

 Thomas tuijotti naista hämmentyneenä. Kukaan Jennyn tutuista ei ollut ikinä käynyt heillä, eikä hän ollut tiennyt, että Jenny edes tunsi naapurin rouvaa.
- Jenny Rose. Näin hänet pihassa yksi ilta.
- Kyllä. Odota hetki, Thomas sanoi ja huusi naisen paikalle.

 Jenny tuli ärtyneen näköisenä alas, mutta heti kun tämä näki naisen niin ilme muuttui hyvin huolestuneeksi.
- Mitä hän tekee täällä?

 - Mikä on hätänä? Etkö voi hyvin? Thomas kysyi huolestuneena.

 - Jenny, minä haluaisin keskustella kanssasi, nainen sanoi ja tuli lähemmäs.
- Ei!
- Mitä ihmettä. Jenny oletko sinä jotenkin huonovointinen tai jotain. Tulkaa istutaan alas, Thomas sanoi ihmetellen Jennyn käytöstä.

 - Minusta on niin ihana nähdä sinua. Kerro mitä sinulle kuuluu?

 - Se ei todellakaan kuulu sinulle! Mitä sinä edes teet täällä?
- Minä asun tuossa naapurissa ja minusta tuntui, että minun oli pakko tulla tapaamaan sinua kun kerran olet tässä aivan vieressä.

- Sinun ei olisi todellakaan pitänyt.
- Sinulla on oikeus olla vihainen. Minä vain haluaisin tutustua sinuun. Mitä sisarillesi kuuluu?
- Oikein hyvää. Olemme kaikki pärjänneet tosi hyvin! Isäkin meni kesällä naimisiin, Jenny huudahti.

 - Se on hyvä kuulla. Minä ajattelin, että olisit voinut tulla käymään meillä. Voitaisiin tutustua ja muuta.

 - Todella typerästi ajateltu, Jenny puuskahti.

 - Hyväksyn, että olet vihainen minulle, mutta etkö haluaisi nähdä veljeäsi? Minä haluaisin, että hän oppisi tuntemaan teidät.

 - Ei, Jenny oli sanomassa, mutta Thomas huudahti väliin.
- Tietenkin! Käykö, että minäkin tulen?
- Tietenkin, nainen hymyili.
- Kävisikö huomenna? Thomas vain kysyi.
- Miten voit puhua minun puolestani! Jenny vihastui.

 - Minä taidan nyt lähteä, mutta olisin iloinen jos näkisin teidät huomenna.

- Me tulemme kyllä, Thomas sanoi ennen kuin Jenny ehti sanoa mitään.

***

 - Miten voit tehdä noin? Näithän, etten minä halua!

 - Rauhoitu. Ehkä sinun olisi hyvä jutella hänelle.

- Tiedätkö kuka hän edes oli?
- Arvasin sen kyllä keskustelun lomassa.
- Et sinä voi tehdä niin!

 - Älä itke, ole kiltti.

 - Olet ihan idiootti! Jenny huudahti ja vajosi maahan.

***

 - Hyvin se menee, Thomas rohkaisi.

 - Sanot sinä. En olisi halunnut edes tulla.

 - Mukava kun tulitte. Tässä on mieheni Adam.
- Päivää, Thomas sanoi ja kätteli miestä.

 - No tuota, kauanko olette olleet yhdessä? Cherry kysyi rikkoen hiljaisuuden.

 - Ei me olla yhdessä, Jenny töksäytti.

 - Ai, anteeksi. Näytätte vain niin läheisiltä.

- Jenny opiskelee lääkäriksi, Thomas ilmoitti kesken kiusallisen tilanteen.

 - Lääkäriksi? Adam kysyi yllättyneenä.

 - Ja vielä hyvin arvosanoin! Thomas jatkoi kehumista.
- Sehän on tosi hienoa, Cherrykin sanoi yllättyneenä.

 Yht'äkkiä Jenny ponkaisi seisomaan.
- Puhuit jostain veljestä. Pääsenkö näkemään hänet? Jenny kysyi yllättäen, että pääsisi pian pois.

 - Tietenkin. Jacob on yläkerrassa.

- Kultaseni, muistatko kun kerroin sinulle Jennystä?
Poika vain katsoi suu auki sisartaan.
- Hei, Jenny sanoi ja ojensi kätensä pojalle kun ei tiennyt mitä muutakaan tekisi.

***

 - Kamala kaappien paiskominen kuuluu. Mitä sinä oikein teet täällä?

 Jenny huokaisi raskaasti.
- Minä muutan.

- Mitä? Miksi?

 - En minä voi täällä ikuisestikaan asua. Nyt on aika.

 - Sinä olet vieläkin vihainen. Älä tee hätiköityjä päätöksiä.

 - En ole. En ole sinulle yhtään vihainen. Sinä olet ollut mahtava, olet auttanut minua niin paljon. En voisi olla kiitollisempi.

 - Näinkö sinä osoitat sen. Lähtemällä pois! Thomas huudahti vihaisena.

 Jenny katsoi järkyttyneenä mieheen.
- Ajattelitko sinä, että me asuisimme ikuisesti näin? Vierekkäissä huoneissa!

- En tietenkään. Olen vain niin tottunut sinuun. Olin kait ajatellut, että meistä on tullut ystävät.

Jennyn silmät alkoivat täyttyä kyynelistä.
- Niin meistä onkin. Tämä ei johdu sinusta. Minä en vain voi asua sen naisen naapurissa. En pysty siihen.

 - Tämä on minun vikani, Thomas henkäisi.
- Ei, ei missään nimessä. Vaikka, et olisi ikinä puhunutkaan hänelle hän asuisi silti tuossa naapurissa.
- Mihin sinä menet?
- Windenburgiin isän luokse. Sain sieltä harjoittelupaikan.

 ***

 - Anna anteeksi, Thomas pyysi alakerrassa.

 - Ei ole anteeksi annettavaa. Olet ollut suurenmoinen Thomas.

 - Hei sitten, Thomas sanoi lähes ääneti ja painoi suukon Jennyn otsalle.
- Pidä itsestäsi huolta, Jenny sanoi ja hipaisi nopeasti miehen poskea ja lähti.

***

 Jennyn mentyä Thomas meni istumaan tämän entiseen huoneeseen.
Miksi hän oli kiukutellut? Olihan hän tienyt, että Jenny lähtisi jonain päivänä. Tämän piti muutenkin vain olla tilapäinen ratkaisu.

Silti Thomas tunsi syvää tyhjyyttä sisällään. Mistä siinäkin oli kysymys? Hän oli mies, ei hänen kuulunut itkeskellä jonkin siskonsa ystävän entisessä huoneessa.

~

Viimein uusi osa. :)

Mitäs mieltä olitte osasta?
Arvasitteko kuka Cherry on alussa?