36. Lihava

 - Ja miksi me emme voineetkaan kokoontua työpaikalla? yksi Danielin ja Andyn perustaman lakifirman osakkaista kysyi.

 - Tässä nyt on ollut viime aikoina kaikenlaista. Olen nyt vähän aikaa kiinni kotona, Andy vastasi kiusaantuneena.

 Yht' äkkiä ovi aukesi ja pieni tyttö käveli huoneeseen sisään.

- Minulla on tylsää.

 Kaikki kolme miestä töljöttivät toisiaan hämmentyneinä.

- Et voi nyt tulla tänne. Mene huoneeseesi leikkimään.

 Pienessä ajassa tyttö oli oppinut saamaan nuoren miehen hämilleen. Varsin nopeasti Ella sai puserrettua kyyneleet silmiinsä.

- Minä en tahdo, Ella nyyhkytti.

 - Hei, älähän nyt. Diana pääsee koulusta parin tunnin päästä ja tulee sitten leikkimään kanssasi.

- Mutta minulla on tylsää nyt! tyttö alkoi kiukuttelemaan.

 - Anteeksi, minä palaan pian, Andy sanoi ja työnsi tytön ulos huoneesta.

 - Selvä, Daniel sanoi ihmetellen.

  - Minä haluan Minean tänne. Koska hän tulee? Ella itki.

 - Minea tulee vasta illalla kotiin. Älä nyt jooko kiukuttele.

 - Sinähän voisit vaikka piirtää? mies ehdotti.

- Piirrätkö sinä kanssani? tyttö kysyi.

- En minä nyt ehdi. Jos piirrät nyt nätisti täällä siihen asti, että Diana tulee niin ostan sinulle uuden lelun.

- Lupaatko? tyttö kysyi tyytyväisenä.

- Lupaan. Oletko nyt nätisti?

- Olen, tyttö vastasi ja meni piirrustuspöydän luokse.

 - Minä en tiennyt, että Andylla on lapsi. Tiesitkö sinä Daniel?

- En. Totuuden nimissä olen todella hämmentynyt. Me olimme kämppäkavereita koko opintojen ajan, eikä hän ikinä maininnut mitään lapsesta.

 - Eikö Andy ole ollut naimisissa vasta pari vuotta? kolmas mies uteli.

- On ja tuo lapsi on kyllä aivan samannäköinen kun hänen vaimonsa, Daniel totesi.

 - Anteeksi keskeytys. Nyt voimme aloittaa, huoneeseen saapuva Andy sanoi.

- Tuota, onko näitä lapsia kenties vielä lisää? vaaleahiuksinen mies vitsaili.

- Heitä on kolme yhteensä, Andy sanoi ajatuksissaan eikä tajunnut miksi kaikki miehet näyttivät niin järkyttyneiltä.

- Hyvänen aika sentään! Tunnenko minä sinua yhtään, Daniel henkäisi järkyttyneenä.

- Kuinka niin? Andy ihmetteli.

- Kolme lasta! Milloin sinä olet ne ehtinyt tehdä? Oletko sinä ollut joku teini-isä vai?

Andy purskahti nauruun.

- Eivät he ole minun!

- Ainakin tyttö oli kovin Minean näköinen, Daniel sanoi epäilevästi.

- He ovat Minean sisaruksia! Andy huudahti järkyttyneenä.

- No sehän selittää kaiken, tummahiuksinen mies sanoi kaikki sohvalla istuvat purskahtivat nauruun.

- Miten te voitte edes ajatella, että Ella on minun? Andy ihmetteli.

- No mitä luulet meidän ajatelleet kun tyttö ryntää huoneeseen ja pyydät häntä menemään omaan huoneeseensa! Daniel naurahti.

***

 - Nyt riittää. Kännykkä tänne!

 - Älä nyt ragee siinä.

 - Älä puhu minulle tuohon sävyyn. Olet kotiarestissa!

 Andy yritti laskea kymmeneen mielessään, ettei puuttuisi asiaan.

 - Tähän nyt se kännykkä, Minea tiuskaisi ja astui askeleen lähemmäs.

- Entä jos en anna? Mitäs sitte teet?

 11..12..13...

 - Mulla on nyt mitta ihan täynnä tätä! Andy ärjäisi ja käveli eteiseen.

- Molemmat antaa mulle nyt kännykkänsä! Andy jatkoi.

 - Anteeksi kuinka? Minea kysyi järkyttyneenä.

 - Te menette nyt yläkertaan ja pakkaatte laukkunne, Minea menee myös pakkaamaan tyttöjen laukut. Me lähdetään mökille nyt.

 - Kuules nyt. Kenen puolella sinä oikein olet? En todellakaan ole lähdössä yhtään minnekkään.

 - Ei tässä ole mitään puolia. Puoli tuntia niin lähdetään, Andy ilmoitti ja Joanna mulkaisi tätä vihaisesti ja laahusti yläkertaan.

 - Et sinä voi tuollaista yksinäsi päättää! Minea huudahti.

- Menehän sitten pakkaamaan, Andy sanoi ja painoi suudelman vihaisen vaimonsa huulille.

***

 - Siis eihän täällä ole edes telkkaria! Joanna huudahti kun he seuraavana päivänä saapuivat perille.

 - Et oo tosissasi! Minea parahti.

 - Sitten vaihetaan vaatteet ja lähdetään ulkoilemaan.

 - Ulkoile kuule ihan keskenäs, Minea tiuskaisi.

 - Sun kyllä kantsis lähtä johkuu lenkille. Oot paisunu kun joku pullataikina, Joanna sanoi sarkastisesti.

 - Nyt oikeesti! Molemmat lopettaa, Andy sanoi äreänä.

 - Tänä viikonloppuna en halua kuulla yhtään riitelyä. Olisiko se mahdollista?

 - Saadaanko me mennä jo ulos leikkimään? tytöt kysyivät innoissaan.

 - Saatte ja Joanna lähtee myös ulos tyttöjen kanssa, Andy ilmoitti.

- Minä käyn vaihtamassa vaatteet. Me juttelemme sen jälkeen, Andy sanoi ja katsoi vaimoansa.

***

 Andy raahasi Minean mukanaan ulos vähän matkan päästä lapsista.

 Varovasti hän tutkaili vaimoansa. Tämä oli tosiaan pyöristynyt.

 - No mitä nyt? Minea puuskahti kun Andy ei sanonut mitään.

 - Kulta, onko meille tulossa vauva?

 - Mitä! Haukutko sinäkin minua nyt lihavaksi vai?

 - En tietenkään. Mutta katso itse, sinulla on ihan selvä raskauskumpu.

 - Nyt riitti!

 - Hei, mihin sinä menet?

- Haluan olla yksin!

 Suutuspäissään Minea vain käveli ja käveli.

 Hän saapui pienen metsäkioskin luo.

- Ei teillä sattuisi olemaan raskaustestejä myytävänä? Minea kysäisi.

- Onpa hyvinkin, iäkäs nainen sanoi ja hymyili leveästi Minealle.

 Niine hyvineen Minea saapasteli yleiselle metsämökille.

 Ensimmäiseksi hän suuntasi vessaan.

 Hetken kuluttua hän istui hämmentyneenä sohvalla.

***

 - Missä sä oikeen olit? Et sä voi noin vaan hävitä!

 No halusin olla hetken yksin, okei!

 - Sulla ei oo mitään syytä kiukutella mulle tolla tavalla, Andy huudahti.

 - Anna mun olla!

 - Nyt et kyllä karkaa!

***

 - Mikä nyt on?

 - Sä olit oikeessa, Minea huokaisi.

- Missä asiassa?

 - Että meille on tulossa vauva.

 - Miksi se tekee sut niin vihaseksi? Andy kysyi hämmentyneenä.

- Ei se teekkään. Kaikki on vaan niin sekaisin, Minea nyhkäisi.

- Älä stressaa, me saadaan vauva. Toivottavasti se on poika, Andy sanoi ja painoi tiukan suudelman Minean suulle.

~