28. Koti on siellä missä sydän on

 - Mukavaa kun pääsitte tulemaan. Ruoka onkin jo valmista niin voimme siirtyä keittiöön, Del tervehti vieraita.

 John oli hieman hämmentynyt Kaylan läsnäolosta eikä osannut puhua mitään koko päivällisellä.

 Joanna ja Kaylan tytär Lumi taas tulivat erinomaisesti juttuun keskenään.

- Vähän siistiä, että me ollaan oltu koko ajan samassa koulussa, eikä olla tiedetty, että ollaan sukulaisia, Lumi virkkoi.

 - No niinpä. Tästä lähtien me voidaan aina välituntisin olla yhessä, Joanna vastasi.

- Se olis tosi kivaa! Lumi intoili.

- Sinä olet kyllä aivan sisareni näköinen. Oikeastaan, tämähän tarkoittaa sitä, että mekin olemme sisaruksia, Ciara pohti.

- Niinhän me taidamme olla. En ollut ajatellutkaan koko asiaa, Kayla vastasi hämmentyneenä. Hänellä olikin nyt läjäpäin uusia sukulaisia.

***

 - Tuota, haluaisitko sinä tavata isän? Ciara kysyi varovasti kun he olivat siirtyneet olohuoneeseen juttelemaan.

 - Kuule, minä en oikein tiedä. Tuskin hän edes haluaa nähdä minua, Kayla empi.

 - Voi olet väärässä. Isä haluaa varmasti nähdä sinut! Olet aivan Sheilan näköinen ja vaikka isä ei ole ikinä sitä sanonut, niin Sheila oli aina hänen suosikki lapsensa. Isä olisi pitänyt sinustakin varmasti huolta jos olisi tiennyt sinusta.

- Kyllähän minä haluaisin tavata hänet. Olen koko ikäni halunnut tietää kuka minun isäni on. Mutta minusta tuntuu niin kamalalta, että hän pakotti äitini luopumaan lapsestaan. Jos hän olisi tiennyt, että meitä olikin kaksi niin äiti olisi jäänyt aivan yksin.

- Ymmärrän. Mutta usko minua, isä haluaa varmasti tutustua sinuun. Hän rakastaa kaikkia lapsiaan ja lapset ovat hänelle todella tärkeitä, mutta niin ovat valitettavasti maine myös.

- Jos minä mietin asiaa, Kayla vastasi empien.

***

 Kayla koputti varovasti oveen ja astui sisään.

 - Hei, minä ajattelin vain tulla tervehtimään kun et ollut alakerrassa. Kuinka olet voinut?

 - Oikeasti? Jos totta puhutaan mä olen tosi väsynyt. Tuntuu, ettei mulla riitä energiaa mihinkään, Minea vastasi.

- Jos haluat jutella niin minä kyllä olen valmis kuuntelemaan. Ihan koska tahansa, Kayla sanoi tytölle, jonka kanssa he olivat hieman lähentyneet tytön sairaalassa olon aikana.

- Jaksaisitko sä oikeasti kuunnella? Minea kysyi epäilevästi.

- Tietenkin. Vaikka heti. Mitä sinulla on mielelläsi?

***

 - Oliko sinulla kiva päivä tänään? Del kyseli illalla tyttäreltään.

- Oli. Me sovittiin Lumin kanssa, että meistä tulee bestiksiä.

 - Sehän on kiva kuulla. Miltä sinusta tuntui nähdä Kayla?

- Olihan se vähän outoa kun Kayla on ihan äidin näköinen, mutta tavallaan oli tosi kiva nähdä häntä. Ihan hetken ajan mä kuvittelin, että olin taas syömässä äidin kanssa. Onko isä väärin ajatella niin? Joanna kysyi huolestuneena.

- Ei ole kulta. Kunhan vain tajuat, että Kayla ei ole äiti. Äiti on poissa, eikä hän tule takaisin. Kait sinä tajuat sen?

- Kyllä. Mulla tuli kamala ikävä äitiä kun Kayla ja Lumi lähti. Mä olin jo jotenkin unohtanut millasta oli olla äitin kanssa ja Kayla oli ihan samannäköinen.

- Voi kulta. Haluatko, että katsotaan yhdessä joitain valokuvia äidistä ennen kuin menet nukkumaan?

- Se olisi tosi kivaa.

***

 - Yllätyin kun Joanna sanoi, että olet jo kotona, Del sanoi kun asteli pihalle.

 - Lähdin vähän aikaisemmin tänään. Meidän täytyy jutella, Ciara sanoi ja jätti istutustyöt sikseen.

 - Kuulostatpa vakavalta. Mitä nyt?

- Mennään istumaan.

 - No kerrohan mikä mieltäsi painaa.

- Tiedän, että tämä on todella huono hetki tähän kun Mineakin on vasta päässyt sairaalasta, mutta minä olen raskaana.

 - Raskaana?

- Niin. Mitäs sanot?

- Se on ihan ok. Meidän perheessä asiat näemmä vain tapahtuvat, Del naurahti.

- Vai tapahtuvat? Olet ihana, Ciara naurahti myös ja painoi suudelman miehen suulle.

*** Monen kuukauden päästä***

 - Tiedätkö, mä todella vihaan tätä kaupunkia! Minea puuskahti ystävälleen.

 - Tiedätkö, mä sain tosi hullun idean, Angie hihkaisi.

- Minkä?

- No mähän sain vähän aikaa sit ajokortin ja mun äiti on töissä koko viikonlopun niin se ei huomais jos lainaisin sen autoo, Angie selitti.

- Mitä yrität sanoa? Minea kysyi varovaisesti.

- No sitä, että mehän voitais mennä käymään siellä mistä muutit! Angie hihkaisi.

 - Ootko tosissasi? Sinne on tosi pitkä matka.

- Meillä on koko viikonloppu aikaa. Soita isälles ja sano, että sä oot koko viikonlopun meillä.

 - Se ei anna, mutta ihan sama. Tehdään se! Minea innostui ja pomppasi penkiltä ylös.

- Mä ootan, että saan nähä kaikki sun kaverit! Angie innostui ja molemmat tytöt juoksivat innoissaan kaupungin halki Angien kotiin.

***

 - Sä osaat kyllä parkeerata lahjakkaasti, Minea naurahti kun Angie ajoi suoraan pusikkoon.
- No, ehkä tässä on vielä vähän hiomista.

 - Toivottavasti Julia on kotona.

 - Koska sä oot viimeeksi käynny täällä?
 - No en kertaakaan muuton jälkeen. Isä haluaa, että pidän vähän välimatkaa menneeseen ja muuta yhtä turhaa.

 - Moi, onks Julia kotona? Minea kysyi Julian äidiltä, joka tuli avaamaan oven.

 - Sisälle vaan. Julia on olohuoneessa.

- Ää, mitä sä täällä teet? Julia hihkaisi innoissaan ja juoksi halaamaan ystäväänsä kun kuuli tämän äänen.

***

 - Tosi siistii, että tulitte tänne. Kauanko aiotte viipyy?
- Me ei varmaan voida olla hirveen kauan kun täältä ajaa tosi kauan meille. Ennen huomista iltaa pitää ehtii kotiin, joten pitää tänään jo lähtä ajamaan takas.

 - Harmi, mut kiva, et edes tälleen pikasesti ehitään nähä. En viittiny heti kysyy, mut mitä ihmettä sun kasvoille on tapahtunu?
- Noh. Mä varastin mun isän auton ja romutin sen. Näin lyhykäisyydessään, Minea sanoi.
- Sähän oot hurjaks heittäytynyt.

 - Mm. Tiiätkö muuten mitä Andylle kuuluu? Minea kysyi kuin ohimennen.
- Kuka on Andy? Angie kysyi kiinnostuneena.

 - Vai on sulla Andyä ikävä? Ootas, Julia naurahti ja nousi.

- Mihin sä meet? Minea ihmetteli kun Julia käveli veljensä huoneeseen.
- Tuu tänne, Minea kuuli Julian sanovan oven takaa.
- Miks ihmeessä? Minea kuuli tutun äänen vastaavan.
- Tuu nyt vaan.

 - Minea, Andy sanoi yllätyneenä ja pysähtyi paikoilleen.

 - Moi, Minea henkäisi ja kosketti vaistomaisesti kasvojensa arpia.

 Andy käveli lähemmäs ja Julia tuuppasi Minean ylös sohvalta Andyn eteen.

 - Hei, Andy sanoi ja Minea sukelsi pojan syliin.

 - Voi sun kanssas, Andy henkäisi kun näki Minean kasvot lähempäätä.
- Mä näytän ihan kamalalta, Minea sanoi hiljaa.
- Et sä voisi, Andy vastasi ja kosketti hellästi tytön arpea.

 - Mihin sä jäit?

 - Ai, moi Minea, Julian veli sanoi hämmentyneenä kun näki Minean Andyn sylissä.

- Te voitte mennä juttelemaan mun huoneeseen, Julia sanoi.
- Haittaaks se sua? Minea kääntyi ja kysyi Angielta.
- Ei tietenkään, tyttö sanoi ja hymyili leveästi.

***

 - No miten menee? Andy kysyi kun he olivat hetken istuneet hiljaa.

 - Ciara on raskaana, Minea töksäytti. Hän ei ollut kertonut asiasta vielä kellekkään.

 Andy siirtyi lähemmäs Mineaa ja katsoi tätä pitkään silmiin.
- Eikö se ollut odotettavissakin?

 - Emmä tiiä. Jotenkin kaikki entinen tuntuu niin lopulliselta. Isä jankuttaa koko ajan, että mun pitäis siirtyy eteenpäin, mut en mä haluu.

 - Ehkä sun pitäis, Andy sanoi lempeästi ja veti Minean lähemmäs itseään.

 - En mä pysty. Mä en haluis olla erossa susta.

 - Mikset sä oo soittanut kertaakaan?
- Ei se toimis Minea. Meillä on liian monta kilometrii meiän välissä. Se vaan vaikeuttais tätä kaikkea, Andy vastasi.

 - Mut mä rakastan sua, tyttö nyyhkäisi ja nojautui poikaa vasten.

 - Jos me pidettäis yhteyttä se vaan vaikeuttais asioita, Andy sanoi ja rutisti tyttöä tiukemmin itseään vasten.

Äkkiä ovi aukesi ja Sarah tunki sisään.
- Minea!

Minea irtaantui Andystä ja juoksi itkien bestiksensä syliin.
- Tosi ihanaa nähä sua. Mä koitin soittaa sulle, Minea henkäisi.

***

 Päivä kului todella nopeasti. Ystävykset suuntasivat yhdessä ulos syömään ja juoruilemaan yhteisistä tutuistaan.

***

 - Ethän tee enää mitään typerää? Andy kysyi kun oli hyvästelemässä Mineaa takapihalla.

 - En voi luvata olla tekemättä, Minea nyyhkäisi.
- Älä itke, sä tiedät, etten kestä sitä, Andy sanoi ja pyyhkäisi tytön kosteaa poskea.

 - Nää on sit kai hyvästit? Minea sanoi pettyneenä.
- Sun pitää päästä eteenpäin. Se ei auta sua, että mä soittelen sun perään. Kait sä ymmärrät sen? Andy kysyi ja veti Minean tiukkaan halaukseen.

 - Kait sun sanoissa on joku perä, mutta mä en suostu ymmärtämään sitä nyt. Ehkä vuosien päästä, mutta en nyt, tyttö sanoi ja painoi päänsä viimeisen kerran pojan olalle.

 - Mä rakastan sua, Minea sanoi ja irtaantui pojasta.
- Pärjäile, Andy sanoi kun Minea poistui takaovesta sisälle.

***

 - Ootko sä valmis lähtemään?

- En, mutta lähdetään ennenku mä saan päähäni jäädä tänne.

***

 Oli aikainen maanantaiaamu kun Minea vihdoin hiippaili takaisin kotiin. Matka oli vähän venynyt kun autosta oli puhjennut rengas. Minean epäonneksi Ciara tuli samalla hetkellä eteiseen kun Minea astui ovesta sisään.

 Mineaa ällötti kun Ciara hieroi paisunutta vatsaansa ennen kuin alkoi puhua.
- Tiedätkö sinä ollenkaan mikä päivä tänään on?
- Maanantai se taisi olla kun viimeksi katsoin puhelinta.
- Ai. Sinä olet jopa katsonut puhelinta? Et ajatellut vastata siihen?

 - Sano jos sulla on jotain sanottavaa äläkä kiertele siinä! Minea tiuskaisi.

 - Älä huuda minulle! Kukaan ei antanut sinulle lupaa häipyä koko viikonlopuksi. Isäsi soitti Angien äidille ja hän sanoi, ettette te edes ole siellä! Missä te olitte?

 - Se ei kuulu sinulle, enkä mä aio kertoa sitä sulle!
- Älä puhu minulle tuolla tavalla. Minä esitin aivan aiheellisen kysymyksen sinulle. Ole hyvä ja vastaa siihen.
- Sä et oo mun äiti joten mun ei tarvi kertoa sulle yhtään mitään. Sä voit leikkiä perhettä isän kanssa ja tehdä uudet lapset, mutta mua sä et voi kontrolloida! Minea huusi niin, että koko talo raikui.

- Voit olla puhumatta minulle niin paljon kuin haluat, mutta isällesi sinun on pakko puhua kun hän tulee töistä.
- Oletko varma, että olen täällä enää silloin?
- Älä uhittele. Voin soittaa hänet heti tänne jos sinulla on tuollaisia aikeita.
- Älä turhia. Antaa isän olla rauhassa töissä. Mä meen nukkumaan, anna mun olla rauhassa, Minea vastasi ja juoksi yläkertaan ja paiskasi ovensa kiinni.

~