71. Suudelma

 Itku. Miksei ikinä missään saa olla yksin? Tuokin ääliö täällä.

 Se näyttää kyllä vähän paremmalta noissa salivaatteissa kun niissä poolopaidoissa mitä sillä on yleensä.

 Mitä se virnuilee tossa?

- Miellyttääkö maisema? Josh kysyy ylimielisesti kulma kysyvästi koholla.

- Ei, töksäytän. 

Miksi sen tarvii istua tossa toljottamassa. En kyllä kehtaa enää kääntyä takasinkaan.

Miksi se tuijottaa?

Vahingokseni viereiseni juoksumatto vapautuu ja Josh kävelee reippain askelin siihen.

Jos pidän katseeni tiukasti suunnattuna ikkunasta ulos niin ehkä meidän ei tarvitse jutella?

- Sua ei ole näkynyt pitkään aikaan, Josh aloittaa melkein heti.

- Emma on kait suuttunut jostakin.

- Se taitaa johtua siitä pojasta.

- Mistä pojasta?

- No siitä kenen kanssa seurustelet. Emma on ihastunut siihen.

- Liam vai? Ei me seurustella.

- Ette vai? Siltä se kovin näyttää ulkopuolisesta.

- Me ollaan vaan kavereita. Vaikka eihän se sulle kuulukkaan.

- Ei tietenkään, Josh virnisti.

- Kello onkin jo paljon. Täytyy mennä, keksin loistavan syyn liueta paikalta.

- Hei oota, kuuluu pian selkäni takaa.

- Voinko mä heittää sut kotiin?

- Ei sun ihan totta tarvi.

 - Alkaa olla jo pimeetä. Sun ei oo turvallista mennä tuolla yksin.

- No hyvä on sitten.

***

 Automatka tuntui kiusallisen pitkältä vaikka asuin aika lähellä kuntosalia.

 - No ensi vuonna sinä sitten vihdoin valmistut. Mihin aiot sen jälkeen?

 - Yliopistoon ulkomaille.

- Olen kateellinen.

- Kyllä se on sinullekkin mahdollista parin vuoden päästä.

- Haluan jonnekin todella kauas täältä.

***

 - Kiitos kyydistä.

 - Ilo oli kokonaan minun, Josh virnisti ja kumartui suutelemaan minua.

 Minulla täytyi olla joku hetkellinen mielenhäiriö kun katsoin Joshin sinisiin silmiin ja hymyilin.

 - Minun täytyy nyt tosiaan mennä, sanoin häkeltyneenä ja painoin omaksi yllätyksekseni vielä toisen suudelman Joshin huulille ennen kuin juoksin pois autosta.

***

- Tulithan sinä vihdoin.

- Liam on odottanut sinua jo tunnin.

- Liam? Onko hän yhä täällä?

- Hän on huoneessasi.

Liam oli yksi parhaista ystävistäni, mutta en millään olisi halunnut nähdä häntä nyt.

- Onko kaikki hyvin?

- On, miten niin?

- Ajattelin vain.

- Minä menen nyt.

Sydämeni jyskytti hirveästi. Eikait se minusta nyt päällepäin näkynyt, että olin suudellut Joshia. Liam ei saisi tietää mitään.

- Hei. Et tainut huomata soittoani?

- Anteeksi. Olin kuntosalilla ja puhelimeni oli äänettömällä.

- Meidän oli tarkoitus tehdä läksyjä yhdessä.

- Ai niin! Anteeksi, unohdin kokonaan.

- Kuule minua väsyttää aika paljon. Eikait sinua haittaa jos siirrettäisiin jollekin toiselle päivälle?

- Ei tietenkään. Käykö, että me tullaan huomenna Lianan kanssa?

- Tietenkin. Nähdään sitten huomenna.

***

Jostain kumman syystä minulla oli huono-omatunto siitä suudelmasta. Vaikka enhän minä mitään väärin tehnyt. Ei me Liamin kanssa seurusteltu tai mitään.

Hetken aikaa pyöriskelin sängyssä kunnes päätin, että uni on ainut mikä voisi auttaa sekaista päätäni.

***

 - Tylsää, huokaisen.

 - Haluaisitko lähteä kaupungille? Liam kysyy ja koskettaa kasvojani.

 - En tiiä. Ei sekään innostaisi.
- Sua ei innosta ikinä mikään, Liana tuhahtaa.

 Otan istuma asennon ja näpytän ohjainta hiljaa ja voitan Lianan pelissä.
- Just! Pelatkaa keskenänne, Liana huudahtaa.
- Onko teillä mitään ruokaa?
- Tortilla ainekset on jääkääpissa, vastaan.
- Hienoa! Liana huudahtaa ja nousee sohvalta ja raahautuu alakertaan.

 Rojahdan selälleni ja Liam siirtyy lattialle ja vaihtaa samalla pelin.
- Kuule, aloitan.
- Niin?

 - Mä suutelin eilen Joshia.

~