67. Kaupungin lapset

 - Anteeksi, että olen myöhässä.

 - Ugh. Katso, sillä on ne super kalliit vaatteet nyt päällä. Se ei palauttanutkaan niitä!

 - Ne verkkarit sopivat sille kyllä paremmin. Kuka hän luulee olevansa? Älä huoli, sä olet yhä koulun kuningatar.

 - Ole hyvä ja käy istumaan. Tämä ei sitten toistu toiste, eikö niin?

 - Ei tietenkään opettaja.

 - Katso Annan vaatteita. Hän alkaa muuttumaan eturivin prinsessojen kaltaiseksi.
- Hmm. Toivottavasti ei.
- Tiedätkö paljon tuo mekko maksaa?
- Luultavasti ihan liikaa.

- Lopettakaa se höpiseminen ja keskittykää.

 - Kuka tietää tähän vastauksen?

 "Minä en muistuta yhtään Mandyä ja Hannahia", Anna manasi mielessään kun kuuli viereisessä pöydässä olevien tyttöjen puheet.

- Äh, loppuisi tää tunti jo.

 - Kuka Anna oikeestaan ees on?

 - Mikä sen sukunimi oli?
- En mä tiiä? Kato simstagramist, se on varmast jonkun meiän luokkalaisen seuraajis.

 - Hyvä idea.. Öö mitä ihmettä?
- Mitä? Löysitkö sä sen?
- Todellakin.

 - Katoppa tätä, Hannah sanoi ja ojensi puhelimensa Mandylle.

- Garea!
- Ja kato tota, Matt on sen veli.

- Sil on enemmän seuraajii kun mulla! Mandy vinkaisi.
- Nyt tytöt hiljaa ja kännykkä heti pois tai takavarikoin sen, opettaja käski.

  

- Tosi epäreiluu, Mandy kuiskasi.

***

- Tylsää, Matt totesi.
- Kello alkaa olemaan jo aika paljon. Ei mikään paikka oo enää auki, Lin vastasi.

 - Mun pitäisi varmaan lähteä kotiin. Kotiintuloaika meni jo tunti sitten.

 - Mä saatan sut, Lin sanoi ja tarttui Mattia käsistä ja veti tämän sängystä ylös.

 - Ei tarvi, siellä on vaarallista kulkea yksin tähän aikaan.
- Enköhän mä pärjää, Lin virnisti.

***

- Eikö sulla ollutkaan kiire kotiin?
- No mä oon jo myöhässä, joten eikait sillä oo niin väliä.

Jenny rypisti otsaansa kun löysi viimein Mattin. Thomas oli soittanut Jennylle töihin ja pyytänyt, että Jenny kotiintulomatkallaan kävisi vähän pyörimässä kaupungilla siinä toivossa, että törmäisi poikaan.

 - Matt!
Matt kavahti seinästä irti ja pudotti spraypullon maahan.

 - Äiti? Mitä sä täällä teet?

 - Mitä sinä täällä teet? Lin, sinun olisi nyt hyvä mennä kotiin. Tämä ei ole sovelias aika olla pihalla saati sotkemassa kaupungin omaisuutta.

 - Kyllä. Hei sitten Matt, Lin sanoi ja pussasi poikaa nopeasti poskelle ja juoksi pois.

- Minä en osaa päättää, että kumpi teistä on huonoa seuraa toiselle. Nyt kotiin!

***

 - Äiti, äiti!

 - Ei nyt kulta. Mene pesemään hampaat ja sitten nukkumaan.

- Tiedätkö mitä tämä poika oli tekemässä? Hän oli töhrimässä sitä laitakaupungin rönsistynyttä rakennusta.
- Ei kukaan siitä välitä, Matt puolustautui.

 - Ja olit kamalan paljon myöhässä. Olin todella huolissani kun, et vastannut edes puhelimeen. Nyt menet nukkumaan ja huomenna mietin, että minkä rangaistuksen saat, Thomas murahti.

***

Thomas marssi jo valmiiksi ärtyneenä Annan huoneeseen.

 - Voisit koputtaa ennen kun tolleen tunget sisään. Mä oisin voinnu olla vaikka pukeutumassa!

 -  Minä tarkastin juuri tilitiedot.

 - Tulitko huutamaan. Minä tarvitsin uusia vaatteita!

- Toivottavasti ostit tarpeeksi vaatteita, koska luottokortti palaa nyt minulle.

 Thomas ojensi kätensä ja Anna kaivoi kortin lompakostaan surullisena.

 - Mä tarvitsen vielä tanssiaisiin asun!

 - Etkö tuolla summalla saanut yhtä mekkoa ostettua?!
- En ehtinyt katselemaan mekkoja.

 - No olet varmaan iloinen, että minä olen tästä lähtien mukanasi vaateostoksilla. Ei äiti, vaan minä.

- Et voi olla tosissasi! Oot ihan epäreilu, Anna huusi ja päästi suustaan muutaman voimasanan.

 - Anna! Mitä sinä juuri sanoit?

 Anna nousi vihaisesti tuolista ja mulkoili isäänsä.
- Häivy. Haluan nukkumaan.

 - Sinulla ei ole syytä puhua minulle tuolla tavalla. Tajuat varmaan olevasi kotiarestissa. Huomisen koulupäivän jälkeen jätät kännykän ja tietokoneen pöydälleni, Thomas sanoi loukkaantuneena ja vähän järkyttyneenä Annan yllättävästä käytöksestä ja marssi huoneesta ulos ovi kolahtaen.

 Thomaksen mentyä Anna pyyhki kyyneleitä silmistään ja sammutti valot ja kaatui sängylle.
Katumus jyskytti rinnassa hänen katsellessaan kaupungin menoa ikkunastaan. Annasta tuntui, että uusi ajanjakso hänen elämässään oli alkamassa, eikä hän ollut varma pitikö siitä. Hän oli aina ollut perheen kilttityttö ja isän oli vaikea hyväksyä hänen kasvamistaan. Kuvitteliko isä, että hän leikkisi ikuisesti huoneessaan nukkekodilla ja pitäisi äidin valitsemia vaatteita.

Annasta tuntui pahalta, että hän oli huutanut isälle. Olihan isä ja äiti pelastaneet hänet surkealta elämältä. Missä hän olisi nyt jos isä ei olisi huolinut häntä asumaan luokseen silloin kun äiti toi hänet ilmoittamatta kotiin. Ei hänellä ollut oikeutta olla ilkeä isälleen. Hän ei olisi mitään ilman heitä. Hän ei pelaisi koripalloa eikä varmasti seurustelisi Nathanin kanssa. Hänellä ei olisi ystäviä eikä mitään paikkaa mihin mennä.

***

 Sinna kuunteli Annan huoneesta kuuluvaa huutoa ja pyyhkäisi kyyneleen silmästään.
Kukaan ei ollut muistanut tulla peittelemään häntä tänäkään iltana.

 Hän sammutti valon ja kompuroi tavaroiden keskeltä vuoteeseensa.

 Sinnasta tuntui välillä, ettei hän edes kuulunut tähän perheeseen. Hän oli täysin näkymätön.

Vielä jonain päivänä hän karistaisi tämän kaupungin tomut jaloistaan ja muuttaisi kauas pois. Niihin ajatuksiin hän nukahti.

~