4. Että vauvakin vielä?

 Heti naimisiin menon jälkeen Mark palkannut remonttimiehet laajentamaan heidän taloaan. Eihän kukaan kestäisi asua sellaisessa pienessä kopissa missä Nora oli ennen häntä asunut. Rahaa remontti oli toki syönyt, mutta Mark oli saanut erään kannattavan keikan ja sillä oli saanut maksettua koko lystin.

 Nytkin hän palasi eräältä keikalta kotiin ja oli tyytyväinen, että Nora oli vielä töissä. Hän saisi hengähtää hetken ennen naisen kotiin tuloa.

 Hän lösähti sohvalle ja laittoi uutiset päälle heti. Siellä ilmoitettiin juuri tehdystä murrosta museoon.  Tekijästä ei ollut tietoakaan. Mark naurahti. Tietenkään ei ollut, hän oli alansa paras.

 Ovi kävi ja Mark huokaisi raskaasti kun hänen vaimonsa saapui kotiin.

- Millanen päivä oli? Mark kysyi lempeästi. Teeskentelyähän se kaikki oli.

 - Rankka. Ravintola oli ihan tupaten täynnä koko illan, Nora huokaisi.

 - Tule, istahda hetkeksi alas, Mark sanoi ja Nora tuli miehen viereen sohvalle.

- Mitä sinä olet tänään tehnyt? Nora uteli.

 - Minä olen ollut vain kotona. En mitään ihmeellistä.

- Olen ajatellut sinua koko päivän, Nora huokaisi rakastuneella äänellä.

- Niin minäkin sinua, Mark vastasi ja painoi suudelman Noran huulille.

***

 Markin ollessä "töissä" Nora oli kutsunut ystävänsä kylään.

 - No miten teillä on mennyt? Diana kysyi.

- Ihan mahtavasti. Minulla on teille kerrottavaa, en ole kertonut vielä edes Markille.

- No kerro äläkä pidä meitä jännityksessä, Oona sanoi.

- Minä olen raskaana! Nora hihkaisi innoissaan.

- MITÄ? kuului yhdestä suusta.

***

 Myöhään illalla kun Mark tuli kotiin Nora päätti, että oli aika kertoa ilo uutisesta miehelle.

- Rakas, minä olen raskaana. Me saamme lapsen, Nora ilmoitti hymyillen leveästi.

 - Mitä? Mark ähkäisi.

- Lapsen. Kait sinä haluat lapsen, Nora kysyi epävarmasti ja Mark tajusi, että hänen piti nyt kasata itsensä järkytyksestä huolimatta.

- Tietenkin. Siis lapsi, sehän on mahtavaa, Mark vastasi ja suukotti vaimonsa poskea.

 Yöllä kun Nora oli nukahtanut Mark hipsi alakertaan ja soitti Hannulle.

 - Mitä nyt? Kello on kaksi yöllä, Hannu murahti puhelimeen.

- Nora on raskaana, Mark sihahti.

- Raskaana. No ohhoh. Mitäs nyt? Hannu kysyi.

 - No en todellakaan tiedä. Minä en aio ryhtyä tähän.

- No se nyt on sanomattakin selvää. Tätä täytyy miettiä, nähdään huomenna, Hannu sanoi.

***

 - Aikamoiseen soppaan olet itsesi saanut, Hannu päivitteli Willow Creekin kuntosalilla.

- No älä muuta sano. Ehkä minun pitäisi lähteä lätkimään, mutta minne?

 - Lähteminen ei ole viisasta. Sinuthan on etsintäkuulutettu melkein joka kaupungissa. Täältä pikku taajamasta sinua ei löydä kukaan.

 - Tiedän, tiedän. Pitääkö minun nyt sitten ruveta leikkimään jotain isää?

- Jos jatkat vähän aikaa samaan malliin niin kuin nyt niin ehkä me keksimme pian jotain? Hannu ehdotti.

- No enhän minä muutakaan voi, Mark tuhahti.

***

 - Minä lähden nyt, Mark ilmoitti.

 - Minulla tulee niin ikävä. Onko sinun pakko mennä? Nora kysyi surkeana.

 - Se on työmatka, minun on mentävä. Kyllä sinä pärjäät, Mark sanoi ja sipaisi kyyneleen pois Noran poskelta.

- Soitahtan joka ilta? Nora varmisti.

- Tietenkin, Mark sanoi ja painoi suudelman vaimonsa poskelle.

***

 - Viikko lomaa, Mark huokaisi ja Hannu naurahti hänelle.

- Vai lomaa?

 - Minä en uskonut, että hän voi tulla enää siitä isommaksi, mutta nyt hän on valtava. Ja pahoin pelkään, että se vatsa kasvaa vieläkin, Mark sanoi kavahtaen.

 - Sinulla alkaa siis olla kiire? Kohta huomaat vaihtavasi vaippoja ja olevasi koti-isä, Hannu naurahti.

 - Minulla on suunnitelma, mutta tarvitsen siihen sinun apuasi, Mark ilmoitti.

 - No mitä tällä kertaa? Ryöstämmekö pankin? Hannu kysyi.

 - Emme vaan jotain vielä suurempaa. Timanttiliikkeen, Mark kuiskasi.

- Et ole tosissasi? Ethän? 

- Olen. Siihen toki liittyy iso riski, mutta jos onnistumme voimme kadota jäljettömiin.

- Ja jos emme onnistu päädymme kiven sisään.

- Täsmälleen. Oletko mukana?

- Takuulla, Hannu ilmoitti ja miehet löivät kättä päälle.

***

 - En malta odottaa, että pääsen tänne oman lapseni kanssa leikkimään, Nora kertoi.

 - No siihen menee vielä hetki, Oona naurahti.

 - Voin jo kuvitella miten Mark kantaa lastamme olkapäillään, Nora huokaisi unelmoivasti.

 - Sinusta tulee hyvä äiti. Jos tarvitset apua sinun täytyy vain pyytää, Oona sanoi.

- Kiitos, mutta emmeköhän me pärjää, Nora sanoi kasvot loistaen.

~