keskiviikko 8. lokakuuta 2014

1. Uusia tuttavia

 Oli myöhäinen yö kun Nora istui tuskastuneena vuoteellaan. Häntä ei väsyttänyt lainkaan eikä hänellä ollut kotona telkkaria tai tietokonetta mihin olisi voinut aikansa kuluttaa.
 Hän epäröi hetken, mutta laahusti kuitenkin vaatekaapille ja vaihtoi vaatteet ylleen ja meikkasi hieman.
 Tälläisessä pikku kaupungissa oli aina jokin paikka auki. Ehkä olisi aika avartaa itseään.
 Keskustasta löytyi pieni baari, joka oli vielä auki. Nora mietti vain hetkisen, että uskaltaisiko mennä sisään.
Baari oli lähes tyhjä, yhtä pizzakuskia lukuunottamatta. 
Nora istui baarijakkaralle ja tilasi juoman.
 Hänen eteensä iskettiin jokin vaaleanpunainen juoma ja Nora katsoi sitä harkiten. Hän ei ollut ikinä maistanut mitään alkoholipitoista. Varovasti hän maistoi juomaa ja tunsi miten suussa kirveli.
 Nora siemaili pari kulausta juomaa, mutta jätti lähes puolet juomatta. 
 Aamu alkoi sarastaa kun Nora suuntasi takaisin kotiansa kohti.
Kirpeän juoman jälkeen uni maittoi yllättävän hyvin.
 Herättyään Nora sai ilokseen yllättävän puhelun. Hänet kutsuttiin kiireesti erääseen ravintolaan töihin. Siellä oli paha henkilökuntavajaus.
 Nora vastasi heti, että olisi valmis tulemaan. Häntä jännitti kyllä armottomasti. Se olisi hänen ensimmäinen työnsä.

***

 Tehtyään pari sijaisuutta ravintolassa hänet palkattiin sinne oppisopimuksella töihin. Työasioiden järjestyttyä Nora uskalsi ostaa itselleen tietokoneen kotiinsa.
 Tietokoneen avulla Nora oli hankkinut itselleen muutamia kirjekavereita ja kirjoitteli näiden kanssa jatkuvasti.
 Eräs olisi halunnut tavata, mutta Nora ei ollut vielä valmis moiseen.

***

Pitkän harkinnan jälkeen Nora oli uskaltanut ilmottautua kaupungin järjestämälle potkunyrkkeily kurssille. Hän uskoi, ettei siellä olisi paljoakaan osallistujia tälläisessä pikkukaupungissa.
 Mutta kuinka väärässä hän olikaan. Huone oli täynnä osanottajia.
 Epävarmasti hän etsi itselleen paikan huoneesta ja kuunteli tarkasti kurssin vetäjän ohjeita.
 Pian hän rentoutui kun huomasi, ettei kukaan tuijottanut häntä vaan keskittyi täysin omaan suoritukseensa.
 Tunnin loputtua pari kaupunkilaista tuli juttelemaan hänelle. Nora kertoi, että oli vasta muuttanut kaupunkiin eikä tuntenut ketään. Naiset tuntuivat mukavilta.
 Heidän seuraansa lyöttäytynyt Ville tosin epäilytti Noraa. Mies oli kamalan niljakas.
 Naiset sopivat keskenään, että tapaisivat joskus vapaapäivänään ja menisivät kahville yhdessä.
Norasta tuntui, että hän voisi jopa sopeutua tähän kaupunkiin.

~


4 kommenttia:

  1. Nora vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta similtä :)
    Nora voisi tutustua tapaamiinsa naisiin paremmin ja heistä voisi tulla hyviä ystäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. :) Katsotaan mitä kaikkea Noralle tuleekaan vielä tapahtumaan.

      Poista
  2. Mielenkiintoista luettavaa... alan ehdottomasti seuraamaan! Seuraavaksi luettavana uudemmat osasi :)

    VastaaPoista