Katen poskia kuumotti. Mies oli todella soittanut ja kutsunut hänet illalliselle. Olivatko nämä siis treffit? Miehen nimi oli Ethan, miten miellyttävä nimi.
Ethan osasi hyvin pitää keskustelua yllä, vaikka Katea jännitti aivan kamalasti. Kate sai tietää, että mies oli aivan vasta muuttanut Sun Myshunoon. Ethan kertoi, miten oli ollut matkalla työhaastatteluun kun he kaksi sitten törmäsivätkin toisiinsa.
Työasioista ei puhuttu sen enempää. Ethan sen sijaan halusi tietää kaiken muun mahdollisen Katesta ja tämän elämästä. Mies ei edes säpsähtänyt kun Kate kertoi olevansa yksinhuoltaja pienelle tyttärelleen ja kuolleen miehensä pojalle. Ethan vaikutti aidosti kiinnostuneelta hänestä.
Miehelle oli helppo puhua. Ethan oli häntä vähän vanhempi ja hänessä oli jotain tuttua, mutta Kate ei millään keksinyt, että mitä.
Ateria oli täydellinen. Hän oli viimeeksi Del Sol Valleyssa asuessaan käynnyt näin hienossa ravintolassa syömässä.
Haluaisikohan Ethan tavata hänet uudelleenkin? Kate pohti ajatuksiinsa uppoutuneena.
***
Katen sydän pampaili hurjasti kun he olivat tekemässä lähtöä. Näkisikö hän tätä miestä enää?
Siihen hän sai nopeasti vastauksen.
- Saanko soittaa sinulle toistekin? Ethan kysyi
- Saat, todellakin saat.
Ethan virnisti ja otti askeleen lähemmäs naista.
- Käykä hyvän yön suudelma?
Kate tirskahti ja nyökkäsi.
- Onko sinulla minun numeroni tallennettuna? mies kysyi.
- Mhmm, Kate mumisi myöntämisen merkiksi.
***
Keskustelemaan koululle? Se ei voinut tietää mitään hyvää.
- Hoituu pomo.
***
- Alex, mistä nyt on kyse? Kate kysyi, kun löysi pojan istumasta rehtorin kanslian oventakaa.
Poika kohautti vain harteitaan.
- Et siis aio kertoa minulle, en voi varautua ollenkaan mitä tuleman pitää. Hienoa, tosi hienoa.
- Odota siinä, äläkä ajattelekaan karkaavasi.
Normaalisti Ethan menisi istumaan pöydän toiselle puolelle, mutta tässä tilanteessa se melkein tuntuisi loukkaukselta.
- Hei, ei mitään hätää, Ethan sanoi ja puristi Katea rohkaisevasti olkapäästä ja istahti naisen vieressä olevalle nahkatuolille.
- Anteeksi, en minä ole tällainen nyyhkijä tavallisesti. Tämä on vain älyttömän noloa.
- Sinulla ei ole mitään syytä nolostua.
- Sinä olet sitten meidän uusi rehtorimme.
- Jep.
- Hyvä on, mitä tällä kertaa on tapahtunut, Kate kysyi ja suoristi ryhtinsä ja katsoi Ethania silmiin.
- Niin, Alex potkaisi jalkapalloharjoituksissa pallon koulun ikkunasta sisään ja noh, se taisi olla tarkoituksellista.
- Mitä, ei, Kate voihaisi.
- Joten, minun täytyy ikäväkseni kertoa, että koska vaikeuksia on ollut aiemminkin niin hänet erotettiin koulun joukkueesta.
- Tietenkin.
- Ajattelen, että Alex voisi hyötyä koulun psykologista, Ethan heitti ilmoille.
- Tietenkin, mutta puhuisiko hän siellä mitään, Kate vastasi epätoivoisena.
- Ehkä ei heti, mutta kannattaahan sitä koittaa.
- Joo, olen valmis ihan kaikkeen.
- Hei, älä vielä luovuta. Te selviätte kyllä tästä vaiheesta, eikö niin?
- Katsotaan.
~
Noniin, siinä olisi nyt 100 osa yli vuoden tauon jälkeen.
En tiedä onko täällä enää ketään, mutta jos joku eksyy tänne asti, jättäkää joku kommentti olemassa olostanne. :)
Oppari on saatu valmiiksi ja siirrytty työelämään takaisin.
Aloitin tämän tarinan yli kahdeksan vuotta sitten, ihan hullua. Olin silloin 22 -vuotias ja nyt olen jo 30 -vuotias. Yritän kovasti, että saan jossain vaiheessa päätökseen tämän pitkän urakan.
~ Pisara
